Washingtonissa 7. toukokuuta 2025 puhunut Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance ilahdutti eurooppalaista kuulijakuntaansa toteamalla, että olisi täysin naurettavaa yrittää koskaan lyödä kiilaa Yhdysvaltojen ja Euroopan välille. Ero Vancen Münchenin turvallisuuskonferenssissa pari kuukautta aiemmin esittämiin kommentteihin oli selvä.
Nimekäs amerikkalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkija, tohtori Alina Polyakova kertoo tilaisuuteen osallistuneen Liettuan entisen ulkoministerin Gabrielius Landsbergisin yllättyneen positiivisesti varapresidentin viestistä.
– Sävy on muuttunut. J.D. Vance pitää nyt Eurooppaa ja Yhdysvaltoja tärkeinä kumppaneina, Landsbergis oli todennut.
Vancen puheenvuoro oli Polyakovan mukaan osa viimeaikaista ja hyvin tärkeää muutosta Yhdysvaltain johdon – erityisesti presidentti Donald Trumpin – suhtautumisessa Eurooppaan ja Venäjään. Vance teki hänen mukaansa selväksi, että Yhdysvallat uskoo venäläisten esittävän kohtuuttomia vaatimuksia neuvotteluissaan Ukrainan kanssa.
– Tämä on signaali siitä, että Yhdysvallat ei todennäköisesti hyväksy Kremlin vaatimuksia toisin kuin monet Euroopassa olivat pelänneet, Center for European Policy Analysis -ajatushautomoa johtava Polyakova kirjoittaa analyysissaan.
Muutaman viime viikon aikana tapahtunut käänne antaa hänen mielestään aihetta optimismiin ja tarjoaa samalla muutaman tärkeän opetuksen.
– Jos haluaa istua neuvottelupöydässä, on tultava paikalle, sitouduttava ja lunastettava lupauksensa. Eurooppa väisti liian pitkään vastuun omasta puolustuksestaan ja turvallisuudestaan. Tilanne on alkanut muuttua, mutta vielä aivan liian hitaasti. Jos Eurooppa haluaa muuttaa Yhdysvaltojen ja muun maailman näkemyksiä, sen on osoitettava olevansa voimakeskus sekä puolustuskyvyltään että taloudelliselta painoarvoltaan, Polyakova sanoo.
Toinen opetus liittyy hänen mukaansa Ukrainan ja Trumpin hallinnon käymiin neuvotteluihin kriittisistä mineraaleista.
– Vaikka monet valittivat, että julkisuuteen vuotanut ensimmäinen sopimusversio oli Ukrainalle syvästi epäedullinen, ukrainalaiset ymmärsivät sen olevan vasta neuvottelujen pohjapaperi, jota hiottaisiin prosessin aikana. He ottivat sen sellaisena ja pääsivät hyvään sopimukseen. hän toteaa.
Kolmas opetus on hänen mukaansa se, että lähihistorian valossa Yhdysvaltain hallinnolle kannattaa antaa aikaa muodostaa linjansa.
– Kylmän sodan päätyttyä jokainen Yhdysvaltain hallinto on aloittanut yrittämällä palauttaa Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ennalleen, mutta jokainen presidentti on kaikista ponnisteluistaan huolimatta päätynyt entistä huonompaan suhteeseen Moskovan kanssa. Tähän on yksi hyvin selkeä syy: Vladimir Putinin kanssa ei voida tehdä sopimuksia, koska hän näkee USA:n perimmäisenä esteenä omien tavoitteidensa saavuttamiselle Ukrainassa ja muualla, Polyakova muistuttaa.
Neljäntenä opetuksena hän pitää sitä, että Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteiden jännitteet eivät suinkaan ole uusi asia.
– George W. Bushin johtaman Irakin vastaisen hyökkäyksen aikana amerikkalaisia halveksittiin Euroopassa. Eräs ystäväni muisteli hiljattain, että hänen päälleen syljettiin työmatkalla Euroopassa vain siksi, että hän oli amerikkalainen. Ja vaikka monet eurooppalaiset näyttivät rakastavan Barack Obamaa, juuri hänen hallintonsa aloitti painopisteen siirtämisen kohti Aasiaa ja johti laajamittaista, mutta epäonnistumiseen päätynyttä Venäjä-suhteiden normalisointia, hän toteaa.
– Meidän on oltava rehellisiä sen suhteen, että Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteet ovat kärsineet viimeaikaisesta sanasodasta, mutta yhteinen rintama Venäjää vastaan näyttää nyt mahdolliselta, hän korostaa.
