Konttien käsittelyä Miamin satamassa Floridassa Yhdysvalloissa. AFP / LEHTIKUVA / GIORGIO VIERA

Yhdysvaltain taloudesta saatiin karuja lukuja

Kauppavaje nousi ennätyskorkealle maaliskuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltojen kauppavaje nousi ennätyskorkealle maaliskuussa, kun yritykset ajoittivat ostoja, ennen kuin presidentti Donald Trump määräsi laajat tuontitullit huhtikuussa. Asiasta uutisoi Financial Times.

Tuonnin ja viennin välinen kuilu leveni 162 miljardiin dollariin (noin 142 miljardia euroa) maaliskuussa, kun se oli 92,8 miljardia dollaria vastaavaan aikaan vuonna 2024. Tämä on korkein luku 1990-luvun alkuun ulottuvissa Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston tiedoissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kauppavajeen nousu johtui lähes kokonaan tuonnin voimakkaasta kasvusta. Erityisesti kasvoi autojen, teollisuusmateriaalien ja kulutushyödykkeiden tuonti.

FT:n mukaan luvut kertovat siitä, että yhdysvaltalaiset yritykset ovat kasvattaneet varastojaan ennen kuin Trumpin hallinto otti käyttöön laajamittaiset tullit huhtikuussa.

– Presidentti Trumpin tulliuhkaukset käynnistivät kiireen ostaa tavaroita nyt sen sijaan, että hintataso nousisi myöhemmin, mikä on saanut aikaan merkittävän tuonnin kasvun, sanoi ekonomisti Oliver Allen Financial Timesille.

Trump julkisti huhtikuun alussa sarjan niin sanottuja vastavuoroisia tulleja, jotka saivat aikaan voimakkaan turbulenssin markkinoilla. Trump lykkäsi vastavuoroisia tulleja heinäkuulle.

Sen sijaan 10 prosentin yleiset tuontitullit jäivät voimaan samoin kuin 145 prosentin tullit useimmille kiinalaisille tuontituotteille.

Keskiviikkona julkistetaan Yhdysvaltain ensimmäisen vuosineljänneksen bkt-luvut. Konsensusennusteiden mukaan talous olisi kasvanut tammi-maaliskuussa vain 0,3 prosenttia.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF alensi aiemmin tässä kuussa Yhdysvaltain tämän vuoden kasvuennustetta 1,8 prosenttiin aiemman 2,7 prosentin sijaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)