Yhdysvallat kertoo tuhonneensa 17 Iranin alusta

Komentajan mukaan Hormuzinsalmella ei ole enää iranilaisia aluksia.
Yhdysvaltain laivaston sotilaita. AFP PHOTO / US NAVY and US CENTRAL COMMAND / HANDOUT / LEHTIKUVA
Yhdysvaltain laivaston sotilaita. AFP PHOTO / US NAVY and US CENTRAL COMMAND / HANDOUT / LEHTIKUVA

Yhdysvallat on tuhonnut tähän mennessä 17 iranilaista alusta. Joukossa on myös sukellusvene, kertoo Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentaja, amiraali Brad Cooper viestipalvelu X:ssä.

– Yksinkertaisesti sanottuna keskitymme tuhoamaan kaiken, mikä voi ampua meitä, hän sanoi videolla.

Cooperin mukaan Yhdysvallat aikoo ”upottaa” koko Iranin laivaston.

– Vuosikymmenten ajan Iranin hallinto on häirinnyt kansainvälistä merenkulkua. Tällä hetkellä yksikään iranilainen alus ei ole merellä Persianlahdella, Hormuzinsalmella tai Omaninlahdella, Cooper sanoi.

Energiavienti Lähi-idästä muualle maailmaan on ollut häiriintynyt Hormuzinsalmen sulkeuduttua. Yhdysvaltain Presidentti Donald Trump on CNN:n mukaan ehdottanut, että Yhdysvaltain laivasto voisi saattaa tarvittaessa tankkereita salmen läpi.

Cooper kertoi, että vastauksena Yhdysvaltojen ja Israelin pommituksiin Iran on laukaissut yli 500 ballistista ohjusta ja yli 2 000 droonia viime päivien aikana. Hänen mukaansa Teheranin “kyky osua meihin on kuitenkin heikkenemässä”.

Henri Vanhasen mukaan kumpikaan osapuoli ei tällä hetkellä pysty saavuttamaan tärkeintä tavoitettaan.
Tänä vuonna surmattu Ali Khamenei oli seuraajaansa pidättäytyneempi ydinaseiden suhteen.
Nyt Iran ja sen liittolaiset uhkaavat kahta öljynviennin kannalta keskeistä merireittiä.
Mainos