Ukrainalaisen tarkka-ampujan kerrotaan rikkoneen maailmanennätyksen osuttuaan kohteeseen lähes neljän kilometrin päästä.
Vjatseslav Kovalski oli maannut ennen laukausta paikallaan tuntikausia kylmässä maaperässä. Tähystäjä tarkkaili kohdetta ja tallensi laukauksen videolle. Luodilla kesti yhdeksän sekuntia kulkea maaliinsa.
Osa ammattisotilaista on suhtautunut Wall Street Journal -lehden mukaan tietoon skeptisesti. Vastaavilla kertomuksilla usein nostatetaan sotaa käyvän kansan taistelutahtoa. Videotallenteen perusteella marraskuun 18. päivänä sattunut tapaus vaikuttaa kuitenkin aidolta.
Pitkiltä etäisyyksiltä osuakseen sotilaan pitää ottaa huomioon ilmankosteus, tuuliolosuhteet, lämpötila ja maapallon kaarevuus. Mukaan tarvitaan myös reilusti tuuria.
Kovalski oli jo pakkaamassa kivääriään vaihtaakseen paikkaa kuultuaan toisen sotilaan huutavan, että kaukolaukaus osui.
Yli 1 300 metrin etäisyydeltä luodin lentorataan vaikuttavia tekijöitä on niin monta, että tuurin osuus on taitoa suurempi. Vjatseslav Kovalskin laukaus osui 3 800 metristä.
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n palveluksessa oleva 58-vuotias entinen liikemies asettui tähystäjän kanssa tuliasemiin ennen aamunkoittoa Dnepr-joen varrelle Hersonin alueelle. Joen toisella puolella sijaitsee Venäjän sotilastukikohta.
He tarkkailivat, kuinka venäläissotilaat leikkasivat polttopuita. Luoteja ei haluttu tuhlata tavallisiin rivimiehiin. Puolenpäivän tienoilla lähelle ilmestyi viiden sotilaan ryhmä, joista yksi oli upseeri.
Etäisyys laskettiin lasermittarilla. Tarvittavat aputiedot saatiin ohjelmistosta ja meteorologisesta katsauksesta. Voimakkaan tuulen arvioitiin siirtävän luotia noin 60 metriä kohteestaan. Tähystäjä laski mukaan ilmankosteuden ja lämpötilan vaikutuksen. Maapallon kaarevuus ja pyöriminen piti myös ottaa mukaan laskuihin.
Vjatseslav Kovalski teki testilaukauksen noin 300 metrin päähän kohteesta. Sen perusteella havaittiin, että tuulen voimakkuus piti arvioida uudelleen. Laukaus oli tehtävä mahdollisimman pian.
Luoti lensi kohteeseensa yhdeksän sekunnin ajan. Tarkka-ampujan on tähdättävä kohteen yläpuolelle, sillä luoti putoaa näin suurilla etäisyyksillä kuin tykinkuula. Videolta näkyy, kuinka upseeri kaatuu maahan muiden sotilaiden paetessa paikalta.
Kovalskin mukaan osuma oli tappava, sillä luoti iskeytyi rinnan tai vatsan alueelle. Hän käytti laukaukseen paikallisen asesepän tekemää erikoisluotia, jonka hylsyosa on tavallista suurempi.
– Hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä, tarkka-ampuja sanoo.
This is Viacheslav Kovalskyi, a 58-year-old former businessman and now a sniper with the counterintelligence unit of the @ServiceSsu, and his his Horizon's Lord rifle.
He broke the world sniping record by hitting a russian occupier at a distance of 3800 meters.
“I think the… pic.twitter.com/otYzjwZTh9— Defense of Ukraine (@DefenceU) December 7, 2023