Vuosikymmeniä toiminut maaliyhtiö hakeutui konkurssiin

RTV-yhtymä hakeutui viime syksynä yrityssaneeraukseen.
RTV sisustuskaupan logo Helsingissä 11. lokakuuta 2024., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
RTV sisustuskaupan logo Helsingissä 11. lokakuuta 2024., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Maaleja ja muita remonttitarvikkeita myyvä erikoisliikeketju RTV-Yhtymä on hakeutunut konkurssiin.

Konkurssihakemus jätettiin Pirkanmaan käräjäoikeudelle tiistaina 7. tammikuuta.

RTV-Yhtymä on ollut viime syksystä lähtien yrityssaneerauksessa. Yhtiö kertoi syksyllä lakkauttavansa useita myymälöitä ja vähentävänsä työntekijöitä.

Riihimäkeläisellä 1951 perustetulla yhtiöllä on 24 myymälää eri puolilla Suomea.

Perinteikäs yhtiö on yksi suurimmista yksityisessä omistuksessa olevista maali- ja pintamateriaalituotteiden erikoisliikkeistä Suomessa.

Tuoreimpien saatavilla olevien tilinpäätöstietojen mukaan yhtiön liikevaihto oli vuonna 2023 noin 182 miljoonaa euroa ja liiketappio oli 8,8 miljoonaa euroa.

Analyytikon mukaan korkomarkkinoilla ollaan jo vaaravyöhykkeellä.
Toimi ei välttämättä näkyisi nopeasti pumppuhinnoissa.
Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Mainos