Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan viranomaisten välistä yhteistyötä tulee sujuvoittaa rikosprosessien käsittelyn nopeuttamiseksi.
Pitkään kestävät rikosprosessit on koettu ongelmaksi jo vuosia. VTV:n tarkastus kattoi poliisin esitutkinnan, syyttäjien syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn.
Eniten selvityksiä on tehty rikosprosessin yksittäisistä toiminnoista ja niiden kehittämisestä, jonkin verran selvityksissä on käsitelty myös koko prosessia. Prosessin nopeuttamista koskevat tavoitteet on kuitenkin asetettu viranomaiskohtaisesti.
VTV suosittaa, että prosessin toimijoille asetetaan mitattavissa olevat, yhteiset tavoitteet ja luodaan yhteistyörakenteet tukemaan tavoitteiden saavuttamista.
– Yhteistyö ei tähän mennessä ole ollut tarpeeksi vahvaa, ja toimet ovat olleet hallinnonalakohtaisia, johtava tuloksellisuustarkastaja Juho Nurminen sanoo tiedotteessa.
Tarkastuksessa arvioitiin, miten hallinto on selvittänyt rikosprosessien pitkittymisten syitä ja miten prosesseja on pyritty sujuvoittamaan. Tarkastuksessa ei otettu kantaa siihen, mitkä keinot olisivat parhaita prosessien jouduttamiseksi.
Prosessin sujuvoittamiseksi ehdotettujen toimien vaikutuksia oli arvioitu vain vähän ennakolta tai jälkikäteen. Ratkaisuehdotuksien tehosta ei siksi aina ole saatavilla tietoa.
– Todennäköisesti toimilla on ollut vaikutusta, mutta sitä on vaikea arvioida. Prosessien pitkittyminen on laaja ja monitahoinen ongelma ja siksi hankalasti ratkaistavissa, Nurminen sanoo.





