Venäjän valtiollisessa propagandassa presidentti Vladimir Putinista on vuosia luotu mielikuvaa miehenä, joka työskentelee taukoamatta maansa eteen.
Hänen kerrotaan osallistuvan jatkuvasti tapaamisiin, kokouksiin ja keskustelevan puhelimitse paikallishallinnon edustajien sekä muiden valtionjohtajien kanssa.
Radio Free Europen selvityksen mukaan Vladimir Putinin työskentelypaikka ei usein ole sitä miltä se vaikuttaa. Kreml antaa toistuvasti harhaanjohtavia tietoja presidentin sijainnista, sillä hänelle on rakennettu kolme identtistä toimistoa etäkokousten järjestämiseksi.
Huoneita on vaikea erottaa toisistaan, koska työpöytä, lamput ja tapetti ovat samanlaisia. Tilat sijaitsevat eri puolilla Venäjää: yksi niistä on Moskovan lähellä, yksi Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Sotshissa ja yksi Valdaissa.
Venäjän valtionmediassa annetaan ymmärtää presidentin olevan Moskovassa, vaikka hän olisi todellisuudessa satojen kilometrien päässä.
Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota pieneen yksityiskohtaan eli ovenkahvaan. Lokakuussa 2020 Rossija 1 -kanavalla näytettiin reportaasi, joka oli väitetysti kuvattu Putinin residenssissä Novo-Ogarevossa lähellä Moskovaa. Ovenkahva oli kuitenkin hieman korkeammalla kuin residenssin oikeassa toimistossa.
Tämän vihjeen pohjalta voitiin päätellä, että video oli kuvattu 1 500 kilometrin päässä Sotshissa. RFE:n Systema-tutkimusryhmä kävi läpi noin 700 Kremlin julkaisemaa videota ja vuodettuja matka-asiakirjoja. Monet väitetysti Moskovassa pidetyt tapaamiset oli oikeasti järjestetty joko Sotshissa tai Putinin syrjäisessä virka-asunnossa Valdain metsässä.
Identtiset toimistot on rakennettu huolellisesti, mutta eroja voi havaita kokouspöydän heijastuksessa ja asiakirjalokeron pinnoitteessa. Kreml julkaisi 12. heinäkuuta 2024 kuvan presidentistä kello 13.15 ja toisen kello 15.30. Manipulaatiosta kertoi presidentin kravatti, jonka kuviot olivat hieman erilaisia keskenään.
Todellisen sijainnin voi päätellä etäkokouksessa käytetyn television jalustasta ja esimerkiksi termostaatin sijainnista.
Havainnot varmennettiin tutkimalla valtionmedioiden ja turvallisuushenkilökunnan lentotietoja. Vuodettujen tietojen perusteella he saattoivat olla Sotshissa tai Valdaissa niinä päivinä, jolloin Putinin väitettiin olleen Moskovassa.
Vladimir Putin on ollut Ukrainan sodan alun jälkeen vain harvoin Moskovassa ja Sotshissa.
– Huolimatta siitä, että Sotshin ympärille on rakennettu useita ilmatorjunta-asemia, niin se on melko lähellä Ukrainaa. Se on Ukrainan droonien kantaman sisällä, mikä tekisi siitä mahdollisen kohteen, sosiologi Konstantin Gaaze sanoo RFE:lle.
Valdai on kauempana ja alueen maasto on suojautumisen kannalta parempaa. Syystä tai toisesta Vladimir Putin välttelee pitkää oleskelua Moskovassa.
– Tämä liittyy turvallisuuteen ja ilmapuolustukseen. Olisi kiusallista sijoittaa Pantsir-ilmatorjuntajärjestelmiä Kremlin tornien lähelle, Gaaze toteaa.
LUE MYÖS:
Vladimir Putin piilottelee Valdain metsässä, ympärillä 14 ilmatorjunnan järjestelmää (VU 12.11.2025)






