Verkkouutiset

Vladimir Putin. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Viron ex-lähettiläs: Nöyryytetyn Vladimir Putinin pelko käy toteen

Kalev Stoicescun mukaan Venäjä ei ole saavuttanut haluamaansa pelonsekaista arvostusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Presidentti Vladimir Putinin ja venäläisten sieluja kalvaa alemmuuskompleksi suhteessa Yhdysvaltoihin ja demokraattiseen länteen. Näin arvioi Viron Viron entinen Washingtonin-suurlähettiläs, tutkija Kalev Stoicescu.

– Kylmän sodan aikana Neuvostolitto pyrki ylläpitämään poliittista, sotilaallista ja teknologista pariteettia Yhdysvaltojen kanssa, joka ilmeni Varsovan liittona ja kommunistisena blokkina eri puolilla maailmaa, ydinaseiden määrässä ja avaruuden valloituksena. Hallintojärjestelmä sekä taloudellinen että teknologinen jälkeenjääneisyys osoittautuivat kuitenkin kohtalokkaaksi Neuvostoliitolle, Stoicescu kirjoittaa Viron yleisradioyhtiö ERR:n sivuilla.

Vladimir Putinin hallinto kulkee tutkijan mukaan nyt samaa polkua kuin romahtanut Neuvostoliitto. Hyökkäys on sujunut huonosti, kun Ukraina on puolustanut itseään länsimaiden toimittamilla aseilla. Edes vasallina pidetty Valko-Venäjä ei ole lähtenyt painostuksesta huolimatta mukaan hyökkäyksen.

Venäjä ei ole Stoicescun mukaan onnistunut tavoitteessaan olla ydinasevaltio, jota muut valtiot pelkäisivät. Vastaan taisteleva Ukraina on osoittautunut vahvaksi. Samaan aikaan Suomi ja Ruotsi liikkuvat kohti puolustusliitto Naton jäsenyyttä.

– Molemmat ovat Putinin painajaisia, tutkija kirjoittaa.

Stoicescun mukaan nöyryytetty Venäjän presidentti janoaa kostoa Natolle.

– Kremlin isäntä odottaa hetkeä, jolloin hän voi näyttää paikan Natolle. Sitä hetkeä ei kuitenkaan ehkä tule, koska hänellä riittää vuosiksi tekemistä Ukrainassa, hän arvioi.

– Jotkut analyytikot uskovat, että Venäjä toipuu ja pystyy (uudelleen) uhkaamaan Natoa 3-5 vuoden kuluttua. Kuka tietää ja emme tiedä sitäkään, onko Venäjän johdossa enää ensi syksynä edes Putin vai joku muu, Putinia parempi tai huonompi valtiojohtaja.

Hänen mukaansa presidentin vaihtuminen ei välttämättä muuta mitään.

– On tärkeää pitää mielessä, että venäläinen väestö ja muualla asuvat venäjänkieliset ihmiset ovat hyvin aivopestyjä ja kyllästetty vihalla länttä ja Ukrainaa kohtaan, joten he eivät muutu pitkään aikaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)