Verkkouutiset

Nykylainsäädäntö ei anna viranomaisille mahdollisuutta puuttua asunto-osakkeiden ostoon tai maan vuokraukseen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Viranomaisilla vajavaiset mahdollisuudet puuttua venäläisten kiinteistöomistuksiin

Lainsäädäntö ei mahdollista mm. asunto-osakkeiden ostoon tai maa-alueiden vuokraamiseen puuttumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo ja Pia Kauma ovat nostaneet hallitukselle esittämissään kirjallisissa kysymyksissä esiin venäläisomisteisten kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden muodostaman uhan Suomen turvallisuudelle.

Vuonna 2020 tuli voimaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) johdolla valmisteltu uudistus, jolla annettiin viranomaisille mahdollisuus puuttua EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten henkilöiden tai yhteisöjen kiinteistökauppoihin Suomessa. Uudistuksella haluttiin puuttua ennen kaikkea venäläisten maaomistuksiin Suomessa.

Venäjän hyökkäyssodan alettua on huomattu, että uudistus oli erittäin tarpeellinen ja oikea-aikainen Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta. Huolta on kuitenkin herättänyt sen ulkopuolelle jääneet seikat: se ei puutu asunto-osakkeiden ostamiseen eikä kiinteistöjen ja maa-alueiden vuokraamiseen.

Lisäksi on epäselvää, antaako laki mahdollisuuden esimerkiksi pakkolunastukseen tilanteessa, jossa kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän kiinteistön omistaa kokonaan tai osittain kansainvälisellä pakotelistalla oleva henkilö. Tällainen kiinteistö on esimerkiksi Helsinki-halli, jonka sijainti on jopa hyvin kriittinen turvallisuuden näkökulmasta.

Pia Kauma kertoo, että Suomessa on päätynyt kokonaisia asunto-osakemuotoisia kerrostaloja venäläisomistukseen sekä itärajalla että myös Hangon niemimaalla, jolla on suuri strateginen merkitys Itämeren puolustukselle. Itärajan tuntumassa on tullut myös esiin, että arvoltaan vähäpätöisiä asunto-osakkeita on hankittu useiden ihmisten nimiin tarkoituksena helpottaa viisumin saamista Suomeen.

Lisäksi nykyinen lainsäädäntö ei anna valtiolle mahdollisuutta puuttua kiinteistöjen ja maa-alueiden vuokraamiseen. Tämä avaa mahdollisuuden Suomen turvallisuuden kannalta vihamielisen toiminnan harjoittamiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)