SDP logo teltan kankaassa ja ilmapallossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

SDP:n talouslinja pysyy yli vuoden ajan mysteerinä

Kokoomusryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto vaatii SDP:lta suunnitelmaa julkisen talouden hoitamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n talouslinja pysyy yhä hämärän peitossa, kun Antti Lindtman siirsi Helsingin Sanomien haastattelussa miljardiluokan säästöjen yksityiskohdat ensi vuoden syksyyn. Näin katsoo kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto, joka vaatii sosialidemokraateilta vastuullista suunnitelmaa julkisen talouden hoitamiseksi.

– SDP:n talouslinja on suomalaisille yhä mysteeri. Antti Lindtman on lupaillut miljardiluokan säästöjä, mutta keinoista hän on valmis puhumaan vasta vuoden päästä syksyllä. Tämä ei osoita johtajuutta seuraavaksi pääministeriksi pyrkivältä, Kaunisto sanoo.

– Emme pidätä hengitystä tätä listaa odotellessa, hän lisää.

Kauniston mukaan hallituksen ero oppositioon on myös se, että hallitus on konkreettisesti vastuussa Suomen taloudenhoidosta.

– Oppositiolla tuntuu olevan tässä erittäin haastavassa ajassa mahdollisuus odotella ja toivoa, että joku muu tekee vaikeat päätökset. Niitä me olemme kieltämättä tehneetkin, jotta seuraavalla hallituksella toimintaympäristö olisi vähemmän haastava.

Sosialidemokraateilta on toistaiseksi kuultu avauksia lähinnä hallituksen tekemien säästöjen perumisesta. Esimerkiksi varapuheenjohtajat Matias Mäkynen ja Nasima Razmyar ovat vaatineet tehtyjen säästöjen perumisia, mikä tekee velkaantumisen taittamisesta yhä vaikeampaa, Kaunisto toteaa.

Hän arvioi, että puoluejohdon keskinäinen nokittelu tuntuu olevan tarkoituksellinen sumuverho, jolla peitetään, että kokonaiskuvan hahmottelua ei ole edes aloitettu.

– Tämä kokonaisuus ei toimi. Ei ole ihme, miksi Lindtman jättää suomalaiset vuodeksi odottamaan säästölistaa. Koko SDP:n puheenjohtajisto puhuu ympäripyöreitä, kuinka taloutta tulisi seuraavina vuosina hoitaa, Kaunisto valittelee.

Julkista taloutta heikentää etenkin kasvaneet sote-, puolustus- ja korkomenot. Hallitus on tehnyt historiallisia toimia, jotta talouskasvu voisi kiihtyä ja siten kasvavat julkiset menot voitaisiin rahoittaa.

– On tärkeää, että kaikki puolueet esittävät kestävän tavan hoitaa julkista taloutta myös seuraavalla hallituskaudella. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä maanpuolustus on varsinkin tässä turvallisuustilanteessa kaikista tärkeimpiä yhteiskunnan toimintoja. Niistä ei voi tinkiä, mutta se edellyttää realistista suunnitelmaa rahoittaa julkiset menot. Tätä jäämme sosialidemokraateilta yhä odottamaan, Kaunisto toteaa.

– Tämä Antti Lindtmanin konkretiaa kaipaava avaus taitaa olla vain hänen kesäfiilistelyään. Kesälomalla sellaiset ovat aivan sallittuja. Ehkä syksyllä saamme kuulla konkreettisemmin mihin suuntaan Suomea tulisi viedä, hän sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)