Talouden asiantuntijat suosittelevat varapuskuriksi vähintään kolmen kuukauden nettotulojen suuruista summaa, jolla selvitään yli kriittisen ajanjakson. Tämä tasapainottaa taloutta lyhyellä tähtäimellä, mutta viisas turvaa taloutensa paljon pidemmälle, aina työuran jälkeiseen aikaan.
Varainhoidon johtaja Petri Grönroos OmaSp:stä suosittelee säästämisen aloittamista jo kolmekymppisille säännöllistä tuloa ansaitseville.
– On selvää, että meistä valtaosa siirtyy työuran tai yrittäjyyden jälkeen eläkkeelle, mikä vaikuttaa merkittävästi talouteen.Säännöllisten ansiotulojen sijasta ryhdytään nostamaan eläkettä, jonka suuruus vastaa tällä hetkellä noin puolta nykyisistä ansiotuloista.
Eläketurvakeskuksen tilaston mukaan Suomessa asuvien omaa eläkettä saavien kokonaiseläkejakauma 31.12.2022 oli keskimäärin 1 845 euroa kuukaudessa.
Tulot putoavat roimasti, mutta kulut eivät jätä eläkeläistäkään
Eläkeläiseltä poistuvat työikäiselle tyypilliset kuluerät, kuten työmatkat, työpaikan maksulliset lounaat ja muut työhön liittyvät menot. Eläkeläinen voi myös hyödyntää julkisia liikennevälineitä ja harrastaa liikuntaa sekä kulttuuria työssäkäyvää edullisemmin.
Toisaalta ihmisen ikääntyessä terveys- ja hyvinvointipalveluiden sekä lääkkeiden tarve yleensä kasvaa. Eläkeläinen maksaa jatkossakin asuinmenonsa, vuokran tai vastikkeen, sähkön, veden, puhelimen ja lehdet.
– Keskimääräinen eläkkeellä vietetty aika on jotakuinkin 20 vuotta ja sen ajan soisi olevan mahdollisimman hyvä ja huoleton, toivoo Grönroos.
Hyvinvointi on mitä suuremmassa määrin myös taloudellista hyvinvointia. Talouden tasapaino lisää turvallisuuden tuntua ja parantaa elämänlaatua merkittävästi.
– On sääli, jos vapaavuodet ovat kädestä suuhun elämistä, kun ne voisivat olla kultaisia vuosia täynnä elämyksiä ja iloa, sanoo Grönroos.
Valitettavan moni havahtuu tuleviin eläkepäiviin vasta silloin, kun säästämisen tai sijoittamisen aloittamisen ja eläkeiän välinen aika on auttamattoman lyhyt. Säästösummaa ei välttämättä ole ehtinyt kertyä siinä määrin, että se toisi taloudellista turvaa pidemmäksi aikaa.
– Toivon, että jokainen, säännöllistä tuloa nauttiva kolmekymppinen pysähtyy miettimään työuran jälkeistä elämäänsä ja aloittaa säästämisen vaikka vain kympillä kuussa, kehottaa Grönroos.
Ahkera säästäjä voi jopa jäädä vapaalle ennen lakisääteistä eläkeikäänsä ja nauttia vapaavuosistaan pitkään ja hyvinvoivana.
– Säästämisen aloittaminen on päätöksestä kiinni. Liikkeellelähdössä auttavat pankin ammattilaiset. Asiantuntijan kanssa käydään läpi henkilökohtaiset tavoitteet, säästämisen ja sijoittamisen eri ratkaisuvaihtoehdot sekä ajallinen pituus, riskinsietokyky ja verotusasiat, sanoo Grönroos.