Iranin sodan lopettamiseksi työskentelevät maat ovat laatineet ehdotuksen, jossa vaaditaan 45 päivän tulitaukoa ja Hormuzinsalmen avaamista uudelleen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa kärjistää konfliktia dramaattisesti, uutisoi CNN.
Suunnitelma lähetettiin Yhdysvalloille ja Iranille myöhään sunnuntaina. Sitä pidetään viimeisenä yrityksenä torjua massiiviset iskut Iranin voimalaitoksiin ja muuhun infrastruktuuriin, joilla Trump on uhannut, jos Hormuzinsalmi pysyy suljettuna.
Valkoisen talon virkamies sanoi, ettei Trump ole allekirjoittanut ehdotusta.
– Tämä on yksi monista ideoista, virkamies sanoi ja lisäsi, että ”Yhdysvaltain sotilasoperaatio Iranissa jatkuu vauhdilla”.
Presidentin odotetaan puhuvan sodasta illalla Valkoisessa talossa.
Pakistan, Egypti ja Turkki ovat toimineet sovittelijoina sotivien maiden välillä. Epäsuorat neuvottelut pysähtyivät kuitenkin viime viikolla ja työ henkilökohtaisen tapaamisen eteen näytti päättyvän.
Viimeisin ehdotus lähetettiin Iranin ulkoministerille Abbas Araghchille ja Yhdysvaltain erityislähettiläälle Steve Witkoffille. Toiveena on, että 45 päivän tulitauko mahdollistaisi neuvottelut konfliktin pysyväksi lopettamiseksi.
Iran näyttää jo hylkäävän mahdollisen väliaikaisen tulitauon sanoen, että se antaisi vastustajille mahdollisuuden keskeyttää ja valmistautua sodan jatkumiseen.
Sovittelijat kuitenkin toivovat, että suunnitelma voidaan panna täytäntöön ennen Trumpin asettamaa määräaikaa, joka on tiistaina.