Viikonlopun aikana Suomea riepotellut syysmyräkkä toi mukanaan kovia tuulenpuuskia ja sateita, raportoi Foreca viestipalvelu X:ssä. Ensi viikolle on odotettavissa viimeaikoja koleampaa säätä.
– Syysmyräkkä riepottelee maan etelä- ja keskiosaa. Ohessa voimakkaimpia tuulenpuuskia klo 12 mennessä. Voimakas tuuli jatkuu vielä iltapäivän aikana, mutta heikkenee iltaa ja yötä kohti, julkaisussa kuvailtiin viikonlopun olosuhteita.
Sunnuntaina tuulet ovat jälleen voimistuneet, kertoo Ilmatieteen laitos. Pohjoistuuli voimistuukin koko maassa Pohjois-Karjalaa lukuunottamatta. Keltaisen tason tuulivaroitukset ovat voimassa kaikkialla muualla Suomessa puuskien aiheuttamien vähäisten vaurioiden vuoksi. Vesisateita tulee tänään monin paikoin, mutta ne painottuvat itään.
Maanantaina tuulivaroitukset ovat voimassa enää maan etelä- ja länsiosissa sekä merialueilla. Lämpötilat laskevat ja vaihtelevat koko maassa noin neljästä seitsemään asteeseen, lukuunottamatta käsivarren Lappia, jossa lämpötila laskee kahden asteen tuntumaan.
Tiistaina on enimmäkseen pilvistä ja poutaa, joitain sadekuuroja ja ajoittaisia sateita voi esiintyä Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella. Lämpötilat nousevat vain hieman maanantaisista lukemista ja vaihteevat länsirannikon yhdeksästä asteesta pohjoisen viiteen asteeseen. Koko viikolla lämpötilojen ennustetaan pysyttelevän kymmenen asteen alapuolella.
Syysmyräkkä riepottelee maan etelä- ja keskiosaa. Ohessa voimakkaimpia tuulenpuuskia klo 12 mennessä. Voimakas tuuli jatkuu vielä iltapäivän aikana, mutta heikkenee iltaa ja yötä kohti. Huomenna tuuli voimistuu uudelleen koko maassa. pic.twitter.com/Ez3NKNMN2y
— Foreca Suomi (@forecasuomi) October 11, 2025





