Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina edessä on räväköitä sade- ja ukkoskuuroja sekä paikoin helteitäkin, kertoo Foreca. Sää alkaa viiletä loppuviikosta pohjoisesta alkaen.
Keskiviikkona sateet ovat Turun ja Porin alueella sekä Seinäjoella, mutta siirtyvät torstaiksi idemmäs.
– Edelleen voi tulla paikallisesti hyvin rankkoja sateita maan keski- ja itäosassa sekä pohjoisen Suomen eteläosassa, ukkosiakin esiintyy. Todennäköisesti kuitenkin torstain salamamäärä jää keskiviikkoa pienemmäksi, arvioi Forecan meterologi Markus Mäntykannas.
– Jos aurinko paistaa, niin keskiviikkona oikeastaan lähes koko maassa voidaan mennä hellelukemille, aivan rantaviivan tuntumassa sekä Pohjois-Lapissa voi olla aavistukseen viileämpää, lisää Mäntakannas.
Perjantaina sadealue pienenee ja Etelä-Suomessa on helteistä. Sade- ja ukkoskuuroja esiintyy erityisesti maan keski- ja itäosassa. Etelässä ja lännessä sekä suuressa osassa Lappia on tämän hetken ennusteen mukaan poutaista.
– Lämpötilat alkavat laskea kuurosaderintaman pohjoispuolella maan pohjoisosassa. Päivälämpötilat ovat siellä 15–24 asteessa. Helteet ovat tässä vaiheessa enemmänkin Etelä- ja Länsi-Suomen asiaa.
Lauantaina taas edessä ovat rankkasateet. Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötilat ovat 20 asteen tienoilla, rankkasateissa on viileämpää. Mäntykannas muistuttaa, että voimakkaat sade- ja ukkoskuurot voivoat pudottaa lämpötilaa rajusti, jopa 10 asteella.
– Vettä voi tulla reilusti laajalle alueelle etelään ja lounaaseen, sadekertymät saattavat olla yli 20 millimetriä. Tällaisia laaja-alaisia ja runsaita sateita ei ole nähty pitkään aikaan, joten tästä voisi tulla helpotusta kuivuuteen,
Mäntykannas muistuttaa, että sadekuurot muodostavat liikenteessä selvän vesiliirron riskin.
– Lisäksi vesillä sade- ja ukkoskuuroihin voi liittyä voimakkaita ukkospuuskia. Sadetutkaa kannattaa seurata, Markus Mäntykannas sanoo.
Sunnuntaina viilenee ja kuurosateita voi olla siellä täällä. Keski- ja Pohjois-Suomessa päivälämpötilat ovat sunnuntaina laajalti alle 20 asteessa, mutta Lounais-Suomessa saatetaan vielä paikoin yltää 25 asteen tienoille.
– Lapissa sää menee tämän hetken ennusteen mukaan niin viileäksi, että maanantain vastaisena yönä voi olla jopa yöpakkasta ja laajalti hallaa Pohjois-Suomessa, joten tulossa on aikamoinen tiputus hellelukemista. Jossain tunturinlaella voidaan pohjoisimmassa Lapissa nähdä jopa räntää kuurosateissa maanantain vastaisena yönä, Markus Mäntykannas toteaa.





