Videolla näkyy räjähdyksiä – ostoskeskus paloi Moskovan lähellä

Viranomaisten mukaan yksi ihminen kuoli tulipalossa.
Ostoskeskus syttyi varhain perjantaina tuleen Venäjällä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV
Ostoskeskus syttyi varhain perjantaina tuleen Venäjällä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV

Venäjällä syttyi varhain perjantaina suuri tulipalo ostoskeskuksessa Himkin kaupungissa Moskovan alueella, kertoo Radio Free Europe.

Himkin kaupunki sijaitsee noin 20 kilometriä luoteeseen Moskovan keskustasta.

Paikallisten viranomaisten mukaan palo levisi lähes kahden hehtaarin alueelle. Yksi ihminen kuoli tulipalossa. Interfaxin mukaan hän oli kauppakeskuksessa työskennellyt vartija.

Puolenpäivän aikaan venäläiset viranomaiset ilmoittivat, että palo oli saatu sammutettua.

Tulipalon tarkka syy ei ole vielä tiedossa. Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan tulipalon aiheutti ostoskeskuksen Obi-kaupassa sattunut oikosulku.

Onnettomuuspaikalla kuvatulla videolla näkyy räjähdyksiä, jotka viittaavat helposti syttyvään materiaaliin. Kaupassa myytiin muun muassa propaanikaasua.

Viranomaiset eivät toistaiseksi sulje pois tuhopolton mahdollisuutta.

Venäjän johtaja vaikuttaa uppoutuneen Ukrainan sodan yksityiskohtiin tavalla, joka irtautuu yhä selvemmin todellisuudesta.
Venäjä voi yrittää kiristää muita Nato-maita siten, että Yhdysvallat pakottaisi liittolaisensa neuvottelemaan ja antamaan periksi.
Turvapaikan saaneelle venäläismiehelle ei vuokrattu asuntoa, koska hänen nimensä löytyi Venäjän ylläpitämältä listalta.
Mainos