Taloustieteilijä Vesa Vihriälän kirjoittaa blogissaan, että valtiovarainministeriön kesäkuun lopulla julkaisemalle ehdotukselle julkisen talouden kansallisen ohjauskehikon uudistamisesta on vahva ja asiallinen peruste: Suomen julkisen talouden kehitys on kestämättömällä uralla ja tämän korjaamiseksi tarvitaan kaikki mahdollinen institutionaalinen tuki.
Esitys annettiin kesäkuussa, lausuntoaikaa on elokuun loppuun saakka ja lain olisi tarkoitus astua voimaan vuoden 2026 alusta.
Ekonomistin mukaan ehdotus on monelta osin looginen ja hyvä, mutta pari asiaa vaatii huolellista miettimistä. Uudistusehdotukseen sisältyy kaksi merkittävää muutosta nykytilanteeseen.
– Ensinnäkin esitetty uusi laki julkisen talouden hoidosta asettaa julkisen velan tasolle täsmällisen pitkän ajan tavoitteen, enintään 40 prosenttia BKT:sta. Velkatavoitteen toteuttamiseksi valtioneuvoston tulee asettaa valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden yhteenlasketulle rahoitusasemalle – yli/alijäämälle – tavoite, jonka voidaan arvioida alentavan velkasuhdetta keskimäärin yhden prosenttiyksikön vuosivauhtia tavoitteen asettamista seuraavina 8 vuotena. Velkatasotavoite on siis tiukempi kuin vallitseva EU-säännöstön edellyttämä 60 prosentin velkatasokatto, Vihriälä huomauttaa.
Vihriälän mukaan tavoite 40 prosentin velkasuhteesta pitkällä aikavälillä on kova, kun velkasuhteen ennustetaan nousevan 90 prosenttiin lähivuosina.
– Yhden prosenttiyksikön vauhdilla tavoitteen saavuttamiseen kuluisi puoli vuosisataa. Prosenttiyksikön alenemisvauhti on toisaalta lähes suuri kuin viimeisimmällä velkasuhteen useamman vuoden alenemisperiodilla 2016-2018 (1,2 prosenttiyksikköä vuodessa). Näiden vuosien keskimääräinen BKT-kasvu oli lisäksi 2,4 prosenttia, mikä on varsin kova luku pidemmän ajan kasvuvauhdiksi, taloustieteilijä kirjoittaa.
Suomen julkisen talouden tilanne ja julkisen talouden pelivaran tarve puoltaa EU-säännöstöä tiukemman kehikon luomista, Vihriälä kirjoittaa.
– Suomi on ollut viimeisten 35 vuoden aikana selvästi muita Pohjois-Euroopan maita kriisiherkempi. Vaikka etenkin rahoitusjärjestelmän kriisinkestävyyden voi olettaa parantuneen ja aiemmista politiikkavirheistä ehkä on opittu, osin haavoittuvuudet ovat yhä olemassa.
Vihriälä muistuttaa, että Suomen talous on kokonsa takia väistämättä herkempi yksittäisten toimialojen häiriöille kuin isommat maat. Lisäksi hän ottaa esiin geopoliittisen aseman vaikeuden
– Autoritaarisen ja imperialistisen Venäjän läheisyys yhdessä läntisen maailman poliittisen hajaannuksen kanssa on Suomelle ilmeinen riski, joka voi realisoitua monella tavalla.
Vihriälän mukaan Suomi tarvitsee julkisen talouden, jolla on huomattava velkaantumisvara tiukan paikan tullen.
Hän huomauttaa, että velkasuhteen hallinnassa onnistuneille maille on ominaista laaja poliittinen konsensus julkisen talouden vastuullisen hoidon tärkeydestä. Vihriälän mukaan kehikon hyvä toiminta edellyttää laajaa tukea sille koko poliittisessa kentässä niin, että kehikon mukaisen politiikan toteutumiseen voidaan luottaa hallitusten vaihdoksista riippumatta.
– Hallitusten poliittisen värin tulee demokratiassa toki heijastua politiikan sisältöön, mutta itse tasapainon tavoiteuran pitäisi olla siitä riippumaton. Tällaisen ankkuroinnin saavuttamiseksi olisi vielä hyvä harkita pidemmän ajan tavoitetta koskevan valmistelun siirtämistä samantapaiseen parlamentaariseen prosessiin, jolla valmisteltiin T&K-menojen lisäämistä koskeva puitelaki, muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajana aiemmin ollut Vihriälä kirjoittaa.
Taloustieteilijä kiinnittää huomiota myös siihen, että finanssipolitiikan riippumaton arviointi järjestetään uudelleen niin, että kaikki olennaiset arviointitehtävät annetaan Talouspolitiikan arviointineuvostolle. Tähän saakka kansainvälisten sitoumusten mukaisten finanssipolitiikan tavoitteiden toteutumista on valvonut ensi sijassa Valtiontalouden tarkastusvirasto. Talouspolitiikan laajempaa arviointia on harjoittanut valtiovarainministeriön hallinnonalaan kuuluva Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen yhteydessä toimiva arviointineuvosto.
– Olisi syytä varmistaa politiikan riippumattoman arvioijan vahva toimintakyky. Tämän vuoksi arvioijan mandaattia ja hallinnollista asemaa olisi vielä syytä pohtia ja samalla varmistaa, että arvioijalla on riittävät resurssit.
