Veronmaksajat laittaisi julkisen talouden kuntoon menosäästöillä

Linjauksissaan vaalikaudelle 2023–2027 järjestö esittää verotuksessa kevennyksiä enemmän kuin kiristyksiä.
Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO
Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Veronmaksajain Keskusliiton mielestä vaalikaudella 2023-2027 verotuksen yleistä tasoa on syytä maltillisesti alentaa, kevennyksiä on tehtävä enemmän kuin kiristyksiä.

– Ansiotulojen verotusta on kevennettävä kautta linjan, kaikilla tulotasoilla. Julkista taloutta on sopeutettava menosäästöillä. Väestön ikääntymisestä aiheutuvaa kestävyysvajetta on purettava rakenneuudistuksilla.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää talous- ja veropolitiikan tärkeimpänä tavoitteena Suomen saattamista kuluvan vaalikauden kriisien jälkeen uudelleen kestävän kasvun tielle.

Samalla sitkeästi alijäämäinen valtiontalous on saatava huomattavasti nykyistä parempaan hallintaan.

– Luottamus valtiontalouden huolelliseen hoitoon on heikentynyt. Suunnan on nyt muututtava ja menokehysten uskottavuus palautettava, Lehtinen toteaa tiedotteessa.

– Valtiontalouden suuri alijäämä on aikaansaatu menoja paisuttamalla, joten menosäästöt ovat oikea tapa palata kohti parempaa tasapainoa.

Verotuksessa yleisenä tavoitteena tulee olla laajan veropohjan yhdistyminen tasoltaan kohtuulliseen verotukseen. Kannustava, kestävä, kilpailukykyinen ja kohtuullinen veropolitiikka ei voi perustua verotuksen yleiseen kiristämiseen.

– Verotuksen tasoa kiristämällä ei kestävää kasvua rakenneta, Lehtinen toteaa.

Veronmaksajien Talous- ja veropolitiikan linjat vaalikaudelle 2023–2027 -ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta veronmaksajat.fi/ (.pdf)

Oman asunnon ostaminen voi tyssätä jo ennen lainaneuvotteluja.
Yhtiön osakekurssi on korkeimmillaan sitten vuoden 2010.
Siirto-palvelu laajenee laskuihin ja verkkokauppamaksuihin.
Mainos