Mies selailee vaatteita kiinalaisessa Temu-verkkokaupassa Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Verkkokauppa elpyy: Näitä tuotteita ostetaan eniten

Suomalaiset tilasivat verkosta tavaraa 5,4 miljardilla eurolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupan liiton verkkokauppatutkimuksen mukaan suomalaiset ostivat viime vuonna verkkokaupasta tuotteita yhteensä lähes 5,4 miljardilla eurolla. Kahden vuoden luisun jälkeen verkko-ostaminen kääntyi neljän prosentin kasvuun. Kotimainen verkkokauppa kasvoi kuitenkin vain kaksi prosenttia, kun ulkomailta ostaminen kasvoi yhdeksän prosenttia. Ulkomaisen verkkokaupan osuus suomalaisten digiostoksista on arviolta runsaat 37 prosenttia, ja se on ollut kasvussa jo kolme vuotta.

– Kotimaisen verkkokaupan osuus kasvoi 2010-luvulla lähes vuosittain, kun suomalaiset kaupat ja brändit alkoivat digitalisoitua ja vahvistaa online-kanaviaan. Pienimmillään ulkomaisen verkkokaupan osuus oli keskellä pandemiaa vuonna 2021, jolloin se oli noin 33 prosenttia, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kuvaa kehitystä tiedotteessa.

Viime vuonna vähittäiskaupan myynti Suomessa pieneni, mutta samalla kuluttajien ostokset online-kanavista ja ulkomailta kasvoivat. Tämä näkyy muun muassa muodin verkko-ostoksissa, jotka lisääntyivät samaan aikaan, kun Suomessa toimivan muodin erikoiskaupan myynti laski.

– Kyse ei ole pelkästään kiinalaisesta halpakaupasta, sillä muutenkin edullisempien brändien ja tuoteryhmien globaali tarjonta on kasvanut monissa tuoteryhmissä. Hyvä esimerkki tästä ovat suomalaisten terveystuotteiden ja kosmetiikan ostokset, Kurjenoja kertoo.

Kosmetiikan ja terveyden alat kasvavat juuri nyt ympäri maailmaa. Kasvua siivittävät muun muassa erilaisten ravintolisien ja ikääntymistä hidastavien tuotteiden lisääntynyt kysyntä, japanilaisten ja korealaisten ihonhoitorutiinien yleistyminen sekä varsinkin ulkomaisen halpakosmetiikan ja edullisempien brändien tarjonta. Suomalaisten kosmetiikan ja terveyden verkko-ostokset kasvoivatkin viime vuonna peräti 22 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Suomalaisten kosmetiikan verkko-ostoskorien paisumista selittää myös kaksi muuta globaalia trendiä: miesten kasvava kosmetiikan käyttö sekä 2010-luvulta lähtien syntynyt sukupolvi, joka on kansainvälisen kosmetiikkateollisuuden uusi kohderyhmä.

Verkko-ostosten arvo EU:n ulkopuolelta ei ole euromääräisesti kasvanut samaa tahtia kuin tilattujen tuotteiden määrät. Vaikka Kiinasta ostettujen tuotteiden määrä kasvoi satoja prosentteja, yksittäisten niin sanottujen vähäarvoisten tuotteiden arvo lähes puolittui edellisvuodesta. Samalla myös yli 150 euron tullirajan ylittäviä ostoksia tehtiin aiempaa enemmän esimerkiksi Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista, mutta myös Kiinasta.

Kun ulkomaisen verkkokaupan osuus suomalaisten digiostoksista on runsaat 37 prosenttia, kotimaisten verkkokauppojen myynti ulkomaille on vain noin seitsemän prosenttia liikevaihdosta. Tämä käy ilmi Digital Commerce Finlandin, Erikoiskaupan liitto Etu ry:n ja Kaupan liiton toteuttamasta yrityskyselystä, johon helmikuun lopussa vastasi 180 verkkokauppaa.

Kyselyn mukaan kotimaisilla verkkokaupoilla on kova halu kansainvälistyä. Tuotteisiin ja niiden laatuun uskotaan, mutta kansainvälistymisen alkuun on vaikea päästä. Monet verkkokaupat toteavatkin, että yksi suurimmista kasvun esteistä on osaamisen ja pääoman puute. Resursseja tarvittaisiin niin teknisten ratkaisujen kehittämiseen kuin markkinointiosaamisen vahvistamiseen.

– Myös hyvien palveluntarjoajien ja IT-kumppaneiden löytäminen tuottaa päänvaivaa verkkokauppiaille, Kurjenoja summaa kyselyn tuloksia.

LUE MYÖS:
Miksi temutus on ongelma? Taustalta löytyy karu syy

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)