Radio Free Europe kertoo saaneensa Ukrainalta käsiinsä uuden venäläisvalmisteisen Geran-4 -droonin. Droonia purkaessaan toimittajaryhmä löysi sisältä asioita, jotka kertovat huolestuttavaa viestiä sodan etenemisestä.
Geran-4 -suihkuturbiinidrooni ilmestyi Ukrainan taistelukentille ensimmäistä kertaa toukokuussa. Droonit lentävät jopa kahdeksan kilometrin korkeudessa 500 kilometrin tuntinopeutta, mikä on tehnyt niiden torjunnasta yhä hankalampaa.
Uuden suihkuturbiinimoottorin ansiosta Geran-4:n huippukorkeus onkin kaksi kertaa suurempi kuin vanhempien Shahed-potkuridroonien.
Geranien moottorit eivät kuitenkaan ole venäläisiä, vaan kiinalaisia. Asiantuntijan mukaan Ukrainan tietoon on tullut tapauksia, joissa moottorit on itse asiassa koottu Venäjällä. Se tarkoittaa, että Kiina on myynyt Venäjälle moottoriosia, joita on sittemmin käytetty iskuissa Ukrainaan.
Droonin keulasta taas löytyy huipputarkka kamera, josta löytyy myös yönäkö- ja infrapunatila.
Kamera pystyy jopa 10-kertaiseen optiseen ja 32-kertaiseen digitaaliseen tarkennukseen, jonka ansiosta droonilentäjä voi tarkkailla maankamaran tapahtumia kilometrien korkeudesta.
Kohteeseen drooni ohjautuu mobiiliverkon avulla. Droonin sisällä on SIM-kortteja, joiden avulla drooni ottaa yhteyttä tukiasemiin.
– Löysimme kaksi GSM-modeemia tämän droonin sisältä. SIM-kortteja käyttäen ne pystyvät lähettämään Geran-4:n sijainnin mobiiliverkon kautta, mahdollistaen droonilentäjälle droonin sijainnin seuraamisen suorana, toimittaja Valeria Jegošyna kertoo.
Aiemmin drooneista on löydetty ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja venäläisiä SIM-kortteja. Ajoittain löytyy jopa EU-maista peräisin olevia kortteja.
Toimittajat löysivät myös kiinalaisen mesh-modeemin, joka välittää suoraa videokuvaa droonista sen lentäjälle. Lisäksi modeemeja voidaan käyttää tukiasemina, mikä mahdollistaa Geran-4:n kantaman huomattavan pidentämisen.
Huolestuttavimmat löydöt olivat kuitenkin syvällä droonin sisällä.
Droonin ohjaustietokoneen piirilevyt olivat yhdysvaltalaisen Texas Instrumentsin käsialaa. Se osoittaa, että Venäjä-pakotteet vuotavat pahasti.
Itse asiassa droonissa venäläisvalmisteisia osia ovat lähinnä sen kuori. Lisäksi droonit kootaan Venäjällä. Monimutkaisemmat osat tuodaan ulkomailta.
Käsillä oleva drooni oli valmistettu Alabugan droonitehtaalla Tatarstanissa. Laitoksessa valmistetaan tiettävästi jopa 4 000 Geran-4 ja Geran-5 -droonia kuukaudessa.
Ukrainalla tuleekin olemaan edessään haastava talvi, mikäli Venäjän kyky valmistaa drooneja säilyy entisellään.