Venäjän sotilaat lataavat panssarihaupitsia Ukrainassa. / mil.ru

”Venäläisten imperialistinen asenne on pysyvä uhka Euroopalle”

Suuri osa Venäjän kansasta katsoo maansa olevan oikeutettu muiden alistamiseen tai tuhoamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Presidentti Vladimir Putinin aloittama hyökkäyssota Ukrainaa vastaan heijastuu brittitutkija James Nixeyn mukaan voimakkaimmin niihin maihin, jotka ovat itsekin aikoinaan olleet Venäjän vallan alla.

– Nämä maat kamppailevat päästäkseen eroon neuvostoperinnöstä, sillä ne kantavat eriasteisesti – kielellisesti, teknologisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti – Venäjän kolonialistisen menneisyyden ja sen nykyisen mentaliteetin psykologisia ja fyysisiä arpia, Chatham House -ajatushautomon Venäjän ja Euraasian tutkimusohjelmaa johtava Nixey kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan.

– Useimmilla Venäjän kansalaisilla on vahva näkemys, että koska Venäjä on hallinnut näitä maita, sillä on edelleen etuoikeuksia niihin nähden, tai että ne eivät edes ole todellisia valtioita, vaan historiallisia poikkeavuuksia, jotka on hävitettävä, hän toteaa.

Historioitsija Timothy Snyder on ollut hänen mukaansa oikeassa huomauttaessaan, että Putinin vaatimukset ”Venäjälle historiallisesti kuuluneiden maiden palauttamisesta” ovat kestämättömiä jo pelkästään siksi, että jos aluevaatimuksia esitetään historian perusteella, juuri mitkään valtioiden välisistä rajoista eivät olisi kiistattomia.

Imperialismi on kitkettävä

Koska Venäjään aiemmin kuuluneet valtiot ovat aivan yhtä suvereeneja kuin muutkin valtiot, ne voisivat Nixeyn mukaan palata Venäjän syleilyyn, jos niin haluavat.

– Yksikään ei kuitenkaan halua, koska Venäjä ei ole riittävän houkutteleva. Joillakin niistä – lähinnä autoritaarisimmilla mailla – on paremmat suhteet Moskovaan kuin toisilla, mutta kukaan ei palaa vapaaehtoisesti takaisin orjuuteen, hän sanoo.

Chatham Housen äskettäisessä sotaa käsitelleessä konferenssissa vallitsi hänen mukaansa laaja yksimielisyys siitä, että Venäjän on hävittävä sotansa ja että Ukraina on jälleenrakennettava, kun sota on sen kannalta voitokkaasti ohi.

– Taidolla, päättäväisyydellä ja lisäaseistuksella Ukraina voi hyvin voittaa Venäjän taistelukentällä, ja se on edelleen Euroopan turvallisuuden välttämätön edellytys. Edes Ukrainan voitto ei kuitenkaan poista [Venäjän] pahansuopia aikeita, hän toteaa.

Venäjän imperialistinen henki on hänen mukaansa juurtunut niin syvälle, että se on kyettävä kitkemään pois niin eliitin kuin kansan aikomuksista ja ajattelutavasta. Tehtävä on vaikea, sillä niin moni uskoo Venäjän ylivertaisuuteen yhtä kiihkeästi kuin uskontoon. Jopa Venäjän ortodoksinen kirkko puhuu Venäjän imperialististen oikeuksien messiaanisuudesta.

– Moni pelkää edelleen heikentynyttä Venäjää – etenkin ne, jotka nyt haluaisivat kompromisseja ja neuvotteluja. Vahva Venäjä nykymuodossaan on kuitenkin varmasti pahempi vaihtoehto, hän painottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)