Venäläissotilaat kärsivät kauhistuttavista olosuhteista Ukrainan rintamalla ilman ruokaa ja vettä. Tämän lisäksi omat taistelutoverit varastavat heidän tarvikkeitaan ja varusteitaan. Useat sotilaiden vaimot pelkäävät puhua ongelmista julkisesti peläten viranomaisten kostoa.
Radio Free Europe kertoo jutussaan Ukrainassa taistelevien venäläissotilaiden kokemuksista kahden perheen kertomusten kautta.
Luoteis-Venäjältä kotoisin oleva Sergei lähti sotaan vapaaehtoisena viime heinäkuussa. Hänen vaimonsa Tatjana kertoo, että useimmat venäläissotilaat haluavat vain ansaita rahaa perheensä elättämiseen ja asuntolainansa maksamiseen.
– Kukaan ei taistele nyt isänmaan puolesta. Kaikki menevät sinne parantaakseen perheensä hyvinvointia, Tatjana sanoo.
Sergei ansaitsee 200 000 ruplaa (2050 euroa) kuukaudessa, joka on kolme kertaa enemmän kuin entinen siviilipalkka.
Suuri osa alkuperäisestä rekrytointibonuksesta käytettiin kuitenkin henkilökohtaisten varusteiden ostamiseen korkealla hinnalla. Tatjana kertoo myös varkauksista sotilaiden keskuudessa.
– Yhdeltä kaverilta varastettiin talviolosuhteisiin tarkoitetut taktiset hanskat hänen ollessaan paraatissa. Toisen kaverin reppu, jossa oli uusi lämmin asuste, katosi hänen suorittaessaan tehtävää. Kun hän palasi taistelusta elossa, reppu oli hävinnyt. Hänelle sanottiin, että se oli palanut.
– Joidenkin sotilaiden puhelimet ja rahat varastettiin junissa, kun he olivat matkalla yksikköönsä. Osa heistä ei saa vieläkään yhteyttä (läheisiinsä). Luulisi, että he kaikki pitäisivät yhtä, ja sitten tapahtuu tällaista. He varastavat toisiltaan. Miten tämä voi olla mahdollista?
”Heille ei anneta yhtikäs mitään”
Tatjanan mukaan venäläissotilaille ei anneta riittävästi tarvikkeita, varusteita, ammuksia, muonaa, vettä eikä lääkkeitä. Sen sijaan ruumissäkkejä on tarpeeksi.
– Kun miehet pääsivät etulinjaan, heillä ei ollut edes lapioita. Heidät vain jätettiin tyhjälle pellolle. Joten mieheni nukkui ruumissäkissä. Hän kömpi kotoa tuomansa makuupussin kanssa ruumissäkkiin, sulki vetoketjun, laittoi putken suuhunsa ja työnsi sen ulos raosta, jotta hän pystyi hengittämään.
– Heille ei anneta yhtikäs mitään. Ei käsineitä, ei lämpimiä alusvaatteita, ei ammuksia. Heille ei annettu edes lapioita. Mutta he saivat ruumissäkkejä.
Venäläisten kärsimät tappiot rintamalla ovat massiivisia. Tatjanan mukaan hänen miehensä yksikössä oli alun perin 300 sotilasta. Kolmen kuukauden jälkeen jäljellä oli vain 18 miestä. Muut kuolivat, haavoittuivat tai katosivat. Miehiä ei kierrätetä pois rintamalta, vaan heidät pidetään etulinjassa, kunnes he kuolevat tai ovat liian loukkaantuneita taistellakseen.
Sotilaiden vaimot jakavat tietoja keskenään chat-foorumeilla, mutta eivät uskalla valittaa julkisesti. Pelkona on se, että viranomaiset ja komentajat kostavat heidän miehilleen.
– Osa naisista uskoo, että asia pitäisi nostaa esille kaikilla kanavilla, kun taas toiset pyytävät, että sen annettaisiin olla, Tatjana sanoo.
Lait eivät päde ”erikoisoperaation” alueella
Sverdlovskin alueelta kotoisin oleva Vladimir Lobanov loukkaantui vakavasti lokakuussa 2022 vajaa kuukausi mobilisointimääräyksen jälkeen. Hän vietti viikon sairaalassa sirpalevamman vuoksi. Sirpaletta ei poistettu.
Kun Vladimir täytti 50 vuotta syyskuussa 2023, hänellä oli oikeus vapautukseen rintamapalvelusta iän perusteella. Se ei kuitenkaan onnistunut.
– Juuri ennen hänen syntymäpäiväänsä hänelle tarjottiin sopimusta. Hän ei allekirjoittanut sitä, Vladimirin vaimo Olesja kertoo.
Vladimir siirrettiin toiseen yksikköön rintamalla. Hän valitti asiasta, mutta hänelle sanottiin, että lait eivät päde ”erikoisoperaation” alueella.
Olesja on kampanjoinut miehensä vapauttamisen puolesta ja kirjoittanut kaikille tahoille presidentti Vladimir Putinista alaspäin. Hänen mukaansa tulokset ovat aina samat:
– Pyynnöt ohjataan alaspäin komentoketjussa, missä ne yksinkertaisesti katoavat.
1/ Mobilised Russians are stoically enduring appalling conditions on the front lines in Ukraine, without food or water and with endemic theft of their supplies and equipment by their own side. Meanwhile, many of their wives are afraid to speak up for fear of retaliation. ⬇️ pic.twitter.com/PpnZNgeJQf
— ChrisO_wiki (@ChrisO_wiki) January 9, 2024





