Sosiaalisessa mediassa on jaettu väitetysti Hersonin alueella kuvattua kypäräkameravideota Venäjän vetäytymisen viimeisistä hetkistä.
Videolla ryhmä venäläissotilaita kiertää moottoriveneellä Dnepr-joen länsirannalla tuhoamassa tai vaurioittamassa löytämiään veneitä. Tavoitteena on estää rantaan jätettyjen alusten jääminen Ukrainan asevoimien käyttöön mahdollisia joenylityksiä varten.
Sotilaat heittävät laituriin kiinnitettyyn alukseen käsikranaatin ja jäävät pohtimaan pienemmän veneen vaurioittamista.
– Ammu pientä, tähtää sen moottoriin, venäläissotilas sanoo.
Yksi sotilaista ampuu sarjan venettä kohti, mutta ryhmää vastaan avataan välittömästi tämän jälkeen tuli Dneprin toiselta rannalta. Wartranslated-sivuston ja Kanal13-kanavan mukaan vetäytymässä olleet Venäjän omat joukot luulivat ilmeisesti veneellä liikkuneen ryhmän olleen ukrainalainen.
– Lopettakaa, olemme omia, sotilas huutaa ja huitoo käsiään vastarannalle.
Yksi venäläissotilas kiroilee ja sanoo saaneensa ampumahaavan. Omien joukkojen tulitus vaikuttaa jatkuvan moottorivenettä kohtaan. Sotilaat yrittävät toistuvasti huutaa vastarannalle ja viestiä olevansa samalla puolella.
Kuvaaja pysyttelee videon loppuosan kyykistyneenä lähellä veneen pohjaa. Miehet kääntävät veneen kulkusuuntaa ja yrittävät ajaa kauemmas. Eräs sotilas kehottaa ajamaan rantaan.
– Idiootti, siellä on Herson, toinen sotilas vastaa.
Wild footage of Russian servicemen coming under friendly fire during their exodus from Kherson.
The soldiers were engaged in destroying boats on the shore when they came under fire from another bank of the Dnieper. At least one man has been wounded immediately. pic.twitter.com/97lXTCcSjg
— Dmitri (@wartranslated) November 17, 2022