Venäjän väestö romahtaa

Venäjällä syntyy entistä vähemmän vauvoja. Duumaedustajan mukaan tarvitaan "demografinen erikoisoperaatio".
Vauva. Kuvituskuva. / LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Vauva. Kuvituskuva. / LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Venäjä sai kouluvuoden käynnistyessä suunnitelman uudeksi oppiaineeksi. Viidennestä luokasta alkaen kouluissa on tarkoitus opettaa perhearvoja, kertoo Meduza. Opetushallinnon julkaisemista suunnitelmista käy ilmi, että oppiaine on ainakin jonkinlainen kotitalouden ja terveystiedon ristisiitos. Teemoissa käsitellään esimerkiksi ensirakkautta, seksuaalisuutta, äitiyden saloja ja sitä, miten avioero hoidetaan arvokkaasti.

Opettajat eivät kuitenkaan ole saaneet oppimateriaaleja, joten opetus tuskin käynnistyy ihan heti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vuodesta 2017 alkaen ainakin 60 alueella on jo tarjottu valinnaista oppiainetta nimeltä Venäläisen perhe-elämän moraali, jonka opetuksen tueksi ovat ortodoksipappi ja -nunna kirjoittaneet kirjan. Kirjanen ei ole mikään virallinen oppimateriaali, ja sitä on kritisoitu ankarasti. Kirjasessa nimittäin tuomitaan niin abortti kuin ehkäisy.

Nyt valmisteilla olevan oppiaineen tavoitteissa kuitenkin kerrotaan, että tarkoituksena on sekä opettaa patrioottisia arvoja että vastata Venäjän ”demografisiin haasteisiin”.

Niiden suhteen Venäjä on myöhässä paljon pahemmin kuin viipyvien oppimateriaalien. Venäjän tilastokeskus Rosstatin tuoreista tiedoista käy ilmi, että syntyvyys on romahtanut alimmilleen koko Vladimir Putinin presidenttiyden aikana. Pelkästään vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana lapsia syntyi yli 16 000 vähemmän kuin samaan aikaan vuonna 2023.

Yhtä vähän vauvoja on syntynyt viimeksi vuonna 1998.

Lisäksi ihmisiä kuolee. Vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ihmisiä kuoli noin 49 000 enemmän kuin vuoden 2023 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Venäjänkielisissä uutisissa tätä kutsutaan luonnolliseksi poistumaksi, mikä sopii siihen, ettei Ukrainan sodassa kuolleiden määriä muutenkaan julkaista.

On mahdotonta päätellä, minkä verran sota vaikuttaa romahtaneeseen syntyvyyteen. Kävisi kuitenkin järkeen kysyä, ehtiikö rintamalla oleva sotilas saattaa vaimoaan raskaaksi.

Venäjän parlamentin alahuoneessa eli duumassa uutinen romahtaneesta syntyvyydestä on kirvoittanut edustajilta mielikuvituksellisiakin ratkaisuja. Budjetti- ja verovaliokunnan jäsen Jevgeni Fjodorov ehdotti, että lapsettomuudesta säädettäisiin erillinen vero. Työvaliokunnan jäsen Svetlana Bessarabin mukaan lapsettomuus on Venäjälle ”luonnoton tila” ja siksi vapaaehtoinen lapsettomuus tulisi kieltää lailla.

Duumaedustajien ehdotuksista kertoneen Moskva24:n mukaan maltillisimman ehdotuksen esitti perheasiainvaliokunnan puheenjohtaja Nina Ostanina joka kommentoi, että Venäjälle tarvitaan ”demografinen erikoisoperaatio”.

 

Poimintoja videosisällöistämme

 

 

 

 

 

Mainos - sisältö jatkuu alla

 

 

 

Samaan sairaalaan sijoitettiin toisinajattelijoita Neuvostoliitossa.
Virallisesti kyse on turvallisuussyistä. Pelkona on kuitenkin Kremlin kiristyvä ote internetistä.
Sota Ukrainassa ei ole arvion mukaan heikentänyt Kremlin kykyä uhata länttä.
Mainos