Venäjän pidättämä ruotsalaismies kytkeytyy Ukrainan armeijaan, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Noin 35-vuotias tukholmalaismies on SVT:n tarkastelemien ukrainalaisten julkisten asiakirjojen mukaan yhteydessä pataljoonaan, joka taistelee Venäjää vastaan. Venäjä luokitteli pataljoonan terroristijärjestöksi syyskuussa 2023. Venäjän ulkoministeriön mukaan miestä uhkaa syyte muun muassa terrorismirikoksista.
Tiedusteluanalyysiin erikoistuneen lehtori Tony Ingessonin mukaan Venäjä voi käyttää miestä painostaakseen Ruotsin hallitusta. Hänen mukaansa terrorismisyytöksillä pyritään saamaan miehen toiminta näyttämään erityisen tuomittavalta. Tämä voi vaikuttaa myös siihen, ettei häntä kohdella samalla tavoin kuin sotavankeja yleensä.
Vain muutamaa päivää ennen pidätystä Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja ja entinen presidentti Dmitri Medvedev totesi viestipalvelu Telegramissa, että Venäjän pitäisi ottaa kiinni Euroopan ja Yhdysvaltain kansalaisia, jotta heitä voitaisiin käyttää neuvotteluvaltteina venäläisten kotiuttamisessa.
Turvallisuusasiantuntija Joakim von Braunin mukaan Venäjä on käyttänyt vastaavanlaista vaihtokauppaa aiemminkin.
– Tällaiset vaihtokaupat eivät ole harvinaisia. Venäjä on tehnyt niitä useita kertoja. Diktatuurit käyttävät tätä keinoa demokratioita vastaan, von Braun sanoo.
Turvallisuuden ja psykologisen sodankäynnin asiantuntija Jörgen Holmlundin mukaan pidätys on poliittisesti arkaluonteinen, koska kyse on Venäjän ja Nato-maan välisistä suhteista.
Venäjän Tukholman-suurlähetystö kertoi SVT:lle, ettei Ruotsin hallitus ole ollut siihen yhteydessä pidätyksen vuoksi. Suurlähetystön mukaan Venäjä on varoittanut toistuvasti Ukrainaan lähteneitä ulkomaalaisia taistelijoita ja palkkasotilaita. Sen mukaan varoitukset sivuuttaneet kantavat itse vastuun seurauksista.