Sotatutkimusinstuutti ISW kirjoittaa tuoreessa raportissaan, että Venäjän miehityshallinnon toimintaa ukrainalaisalueilla vaivaa päättämättömyys. Ukrainan alueesta 20 prosenttia on venäläismiehityksen alla.
– Kremlin edelleen jatkuva epäjohdonmukainen miehitystoiminta jatkuu Etelä-Ukrainassa kertoen sekä laajasta ukrainalaisvastarinnasta että Kremlin päättämättömyydestä, miten miehitetty alue tulisi integroida, raportissa todetaan.
Raportti viittaa Ukrainan kansallisen vastarinnan keskukseen, joka kertoo sivuillaan venäläisten miehityshallintojen olevan olemassa vain lähinnä ”paperilla”. Tiedustelutiedon mukaan kaikki yritykset saada miehityshallinnot toimimaan ovat epäonnistuneet viimeisen kolmen kuukauden aikana. Venäläisillä ei ole tarpeeksi henkilökunta ja paikallinen väestö ei suostu tekemään lainkaan yhteistyötä.
Venäläiset ovat yrittäneet pakottaa paikalliseksi valuutaksi Venäjän ruplaa, mutta sekin on onnistunut heikosti. Paikalliset eivät ota vastaan venäläisiä henkilöpapereita eikä byrokratia toimi.
Lisäksi vastarintatoiminnan partisaanit sabotoivat jatkuvasti miehittäjän toimintaa ja he saavat tukea paikalliselta väestöltä. ISW:n mukaan järjestäytynyttä partisaanitoimintaa on ollut Melitopolissa ja Enerhodarissa maaliskuun puolivälistä lähtien. Kohteina ovat miehittäjät ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevät kollaborantit.
Varhain maanantaiaamuna 30. toukokuuta Melitopolin miehityshallinnon edessä räjähti. Ukrainalaiset ja venäläiset viranomaiset olivat molemmat samaa mieltä siitä, että kohteena oli venäläisten kaupunginjohtajaksi nimittämä kollaborantti Jevgeni Balitskyi. Miehityshallinto syytti iskusta ukrainalaispartisaaneja ja sanoi sen haavoittaneen kahta henkeä.
Melitopolin pormestari Ivan Fedorov sanoi eilen 2. kesäkuuta, että vastarinta on kaupungissa voimistumassa. Hänen mukaansa kaupungissa on surmattu ainakin 100 venäläistä. Miehityshallintoa leimaavat pidätykset, kidutukset ja yleinen terrori, jotka eivät ainakaan lisää sen suosiota.
– Ei ole pelkästään vaarallista osallistua Ukrainan tukimielenosoituksiin — on yksinkertaisesti vaarallista pysyä kaupungissa, minkä takia tähän mennessä 50 prosenttia sen asukkaista on jättänyt Melitopolin. Se tarkoittaa yli 70 000 asukasta, sanoi Fedorov.
Lisäksi miehityshallinnon suosiota ei lisää ainakaan sen taipumus ryöstelyyn, jonka kohteeksi on viimeisimpänä joutuneet kirsikkasadot.
– He vievät ne viljelijöiltämme luvaten maksaa niistä jonain päivänä. Lisäksi he sanovat viljelijöillemme, että Venäjän lainsäädännön mukaan viljelijällä ei saa olla neljää neliöhehtaaria enempää hedelmäpuita, joten he takavarikoivat ylimääräisen tuotannon, kertoi Fedorov.
Southern Axis Update:
Reported instances of #Ukrainian partisan activity targeting collaboration officials and #Russian artillery systems in #Enerhodar and #Melitopol indicate continued and organized Ukrainian resistance in occupied areas.https://t.co/bCQJexPRQh pic.twitter.com/TMXvjoaZ6K
— ISW (@TheStudyofWar) May 22, 2022