EU:n viranomaiset ovat ensi kertaa laajentamassa ilmailun pakotteitaan Venäjää vastaan. Osana 14. pakotepakettia Venäjän kansalaisten, yritysten ja organisaatioiden yksityislennot EU:n jäsenmaihin estetään. Venäjän lentoyhtiöiltä EU:n taivas suljettiin jo helmikuussa 2022.
EUObserver raportoi aiheesta viitaten EU-lähettiläiden hyväksymään asiakirjaan. Pakote koskee sen mukaan erityisesti liikelentoja, joilla varakkaat venäläiset lentävät Eurooppaan. Asiakirja mainitsee esimerkkinä venäläisten oikeushenkilöiden EU:n lentoyhtiöiltä tilaamat lennot tiettyihin lomakohteisiin ja yhtiöiden työntekijöiden matkat liikeneuvotteluihin EU:ssa.
14. pakotepaketti sisältää 69 henkilöä ja 47 yritystä. Siihen kuuluu myös 27 nimettyä tankkeria, jotka eurooppalaisen datan perusteella kuuluvat pimeään laivastoon, jota Venäjä käyttää kiertääkseen pakotteita.
Lisäksi yli 60 oikeushenkilöä – mukaan lukien yhtiöitä Kiinasta, Hongkongista, Turkista ja Intiasta – sisällytetään ”harmaalle listalle”, joka edellyttää niiden osalta lisättyjä tarkastuksia ja tiukempia noudattamiskäytäntöjä. Näitä yhtiöitä epäillään pakotteiden alaisten teknologioiden toimittamisesta Venäjälle.
Kaksi venäläistä miljardööriä joutuu henkilökohtaisten pakotteiden kohteeksi, mikä tarkoittaa heidän kaikkien varojensa jäädyttämistä sekä viisumien myöntämiskieltoa. Toinen heistä on Russian Copper Company RMK:n perustaja Igor Altuškin, jonka nettovarallisuus on Forbesin mukaan 4,7 miljardia dollaria (4,4 miljardia euroa), ja toinen Aeon holdingin luonut Roman Trotsenko, jonka nettovarallisuus on 2,8 miljardia dollaria (2,6 miljardia euroa).
Belgian EU-edustuksen mukaan uusien kohdennettujen toimenpiteiden lisäksi 14. pakotepaketti ”maksimoi jo voimassa olevien pakotteiden tehoa sulkemalla niiden porsaanreikiä”. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen iloitsi muun muassa siitä, että ”tämä kovaa lyövä paketti estää paremmin Venäjää pääsemästä käsiksi avainteknologioihin”.
I welcome the agreement on our 14th sanctions package against Russia.
This hard-hitting package will further deny Russia access to key technologies.
It will strip Russia of further energy revenues.
And tackle Putin’s shadow fleet and shadow banking network abroad. https://t.co/iquZOtEOWf
— Ursula von der Leyen (@vonderleyen) June 20, 2024