Kesätyöntekijä Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

IL: Nuorten hakemuksissa selvä muutos, tämä on kesätöiden tilanne nyt

Kesätyöntekijöiltä odotetaan oma-aloitteisuutta ja tavallisia työelämätaitoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti on kysynyt suurilta työnantajilta, miltä kesän työtilanne nuorille näyttää.

Työnantajat toteavat, että hakijoita on nyt huomattavasti enemmän kuin paikkoja, ja pelkällä reippaudella ei paikkaa irtoa. Esimerkiksi Citymarketien kassamyyjiksi haki tämän vuoden kesätyöhaussa kolme kertaa enemmän hakijoita kuin viime vuonna.

Hakemuksissa näkyy tekoälyn käyttö.

– Kesähakijoiden vastaukset eivät olleet ikätason mukaisia. 15-vuotias hakija saa vaikuttaa 15-vuotiaalta. Nyt oli vaikea löytää eroa hakijoiden välillä, sillä tekoälyllä tehdyt hakemukset olivat todella samanlaisia, K-ryhmästä kerrotaan.

S-ryhmästä arvioidaan, että tekoälyn kanssa ”sparraaminen” lienee jo aika yleistä nuorilla.

Kompastuskiviä työhaastattelun aikana ovat esimerkiksi vapaiden vaatiminen kesätyöjaksolle.

– Yleisimpiä syitä rekrytointiprosessin keskeytykseen ovat esimerkiksi hakijan kyvyttömyys sitoutua koko kesän ajaksi tai se, että työvuorot eivät sovi hänen aikatauluunsa tai elämäntilanteeseensa, Fazerilta kerrotaan.

Kesätyöntekijöiltä odotetaan oma-aloitteisuutta ja tavallisia työelämätaitoja.

– Muistuttaisin pitämään kiinni sovituista aikatauluista ja tehtävistä kuten dokumenttien toimittamisesta ja puhelimeen vastaamisesta, palvelukeskus Palmian vastaaja sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)