Venäjän 752. moottoroidun jalkaväkirykmentin taisteluyksiköt kärsivät vakavasta miespulasta, selviää väitetysti rykmentistä vuotaneesta henkilöstödatasta.
Asiasta kertoo brittiläinen sotahistorioitsija ja tutkija Chris Owen X-palvelussa viitaten Telegram-kanava Ne zhdi novostiin.
Vuodettujen tietojen mukaan rykmentin taisteluyksiköiden määrävahvuus olisi 2 078 sotilasta, mutta listoilla on todellisuudessa vain 1 014 sotilasta. Tämä tarkoittaisi, että taisteluyksiköt ovat kokonaisuutena noin 48 prosentissa määrävahvuudestaan.
Joissain yksiköissä tilanne on tietojen perusteella vielä selvästi heikompi. Osa niistä on kutistunut vain noin kolmannekseen määrävahvuudestaan. Alimmillaan vahvuudeksi kerrotaan 32 prosenttia.
Aineiston väitetään olevan peräisin 752. moottoroidun jalkaväkirykmentin upseerilta. Hänen mukaansa vajaus johtuu rykmentin suurista tappioista taisteluissa Ukrainan joukkoja vastaan, eikä menetyksiä ole kyetty korvaamaan uusilla sotilailla.
Tiedot viittaavat Chris Owenin mukaan siihen, että Venäjän hyökkäysjoukkojen täydennykset eivät pysy tappioiden tahdissa. Vastaavia merkkejä rekrytoinnin vaikeutumisesta on raportoitu aiemminkin, vaikka Venäjä on pyrkinyt paikkaamaan menetyksiä rahallisilla värväysbonuksilla ja alueellisilla rekrytointikampanjoilla.
Miespulan kerrotaan johtaneen myös siihen, että kymmeniä droonien lennättäjiä ja asiantuntijoita on siirretty taisteluyksiköihin korvaamaan tappioita.
Jos tieto pitää paikkansa, Venäjä on joutunut käyttämään erikoisosaamista tavallisena rynnäkköjalkaväkenä tilanteessa, jossa droonien merkitys rintamalla on korostunut.
Kaikki rykmentin osat eivät vuodetun datan perusteella yhtä pahasti alimiehitettyjä. Muut yksiköt ovat paremmin miehitettyjä kuin varsinaiset taisteluyksiköt.
1/ Enormous numbers of casualties have reduced some Russian assault units to as little as 32% of their authorised strength. Leaked data shows widespread undermanning, with dozens of UAV specialists reported to have been sent to stormtrooper units to replace casualties. ⬇️ pic.twitter.com/1oQR7lYVXo
— ChrisO_wiki (@ChrisO_wiki) July 1, 2026