Venäjällä pohditaan: Miksi uudet sotilaat jäävät vangiksi?

Taistelijat eivät usein ole tietoisia ympäröivästä tilanteesta tai edes omista tehtävistään.
Venäjän viestimies Ukrainan rintamalla. / Zvezda
Venäjän viestimies Ukrainan rintamalla. / Zvezda

Sotaa seuraavilla venäläisillä Telegram-kanavilla on viime päivinä pohdittu syitä sille, miksi niin moni liikekannallepanossa pakkovärvätty sotilas on jäänyt Ukrainan vangiksi.

Tunnettu Rybar-kanava kertoo yli 1,1 miljoonalle seuraajalleen, että hyökkäyksen alussa mukana olleet sopimussotilaat ovat jääneet sotavangiksi paljon mobilisoituja harvemmin. Ammattisotilaat ovat usein olleet kiinnijäädessään toimintakyvyttömiä haavoittumisen vuoksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Noin 70 prosenttia syys–joulukuussa vangituista otettiin kiinni Harkovan alueella. Joukkojen ”uudelleenjärjestäytymiset” syyskuussa johtivat surullisiin ennätyksiin, Rybar kirjoittaa.

Ukrainan haltuun päätyneistä venäläissotilaista 35 prosenttia on ollut vapaaehtoisia eli aiempia sopimussotilaita tai kesällä muodostettujen uusien vapaaehtoispataljoonien sotilaita. Arviolta 45 prosenttia oli reserviläisiä. Kyseinen ryhmä koostui ennen syyskuun liikekannallepanoa Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” pakkovärväämistä sotilaista.

Venäjällä on esitetty erilaisia selityksiä sotavankien suurelle määrälle. Upseerien puute on osoittautunut ongelmalliseksi, sillä mobilisoiduista koostuvien yksiköiden johtotehtävät on jätetty reserviläisille.

Heistä jopa puolet ei ole päteviä tehtävään, Rybar arvioi. Taistelussa yksiköt jäävät hallitsemattomaan tilaan, joutuvat paniikkiin eivätkä pysty vastarintaan.

Venäläisjoukkojen arvioidaan kärsivän heikosta suunnittelusta, sillä sotilaat eivät usein ymmärrä taktisen tason tavoitteita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Taistelijat eivät ole tietoisia ympärillään olevista omista yksiköistä tai edes omista tehtävistään. Kun vihollisen ensimmäinen hyökkäys tulee, he pakenevat ja joutuvat vangiksi, Rybar toteaa.

Suuri osa mobilisoiduista sotilaista on passitettu rintamalle hyvin lyhyen tai olemattoman koulutusjakson jälkeen. Psykologisen valmistautumisen puutteen arvioidaan vaikuttavan tuhoisalla tavalla taistelutahtoon.

Kremlinkin myöntämä asevoimien kyvyttömyys suojata teollisuutta Ukrainan kaukovaikutukselta alkaa näkyä muuttopäätöksinä.
Hitaat rynnäkkövaunut yrittivät kuljettaa jalkaväkeä kohti Ukrainan asemia.
Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Mainos