Länsimaat ovat löytäneet keinon tuhota Venäjän ilman, että niiden tarvitsee ampua laukaistakaan. Asiasta kirjoittaa New Republic.
Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa monet länsimaat ovat asettaneet Venäjälle tuntuvia pakotteita ja lopettaneet esimerkiksi venäläisen kaasun ja öljyn ostamisen. News Republica huomauttaa, että tuonti- ja vientipakotteet iskevät rajusti Venäjän talouteen, sillä se perustuu fossiilisista polttoaineista saataviin tuloihin.
– Yli 75 prosenttia Venäjän viennistä koostuu fossiilisista polttoaineista, kemikaaleista ja muilla fossiilisilla polttoaineilla valmistetuista tuotteista, lehti huomauttaa.
Kun Venäjän vienti rakentuu vain tiettyjen raaka-aineiden ympärille, se on tavallista haavoittuvampi ja alttiimpi pakotteiden vaikutuksille. New Republic arvioi, että Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin hallinnon asettamat pakotteet ovat osoittautuneet jopa tehokkaammiksi kuin aiemmin muille maille asetetut pakotteet.
Myös Euroopan unioni on asettanut mittavat pakotteet Venäjää vastaan ja irtautunut venäläisestä kaasusta sekä öljystä.
Kreml itse on pyrkinyt salaamaan tietoja sen talouden supistumisesta ja väittänyt, ettei maata vastaan asetetuilla pakotteilla olisi vaikutuksia maan talouteen. Venäjän valtiovarainministeriö on julkaissut myös tilastoja, joissa fossiilisten polttoaineiden vientimääriä on valheellisesti liioiteltu ja jopa väitetty, että maan talous olisi kasvanut.
Väitteitä talouskasvusta on vaikea uskoa, sillä riippumattomien lähteiden mukaan Venäjän fossiilisten polttoaineiden vienti on laskenut viimeisen vuoden aikana yhteensä 30 prosenttia.
Lännen pakotteiden vuoksi Venäjä on pyrkinyt löytämään itselleen uusia maita esimerkiksi Afrikan ja Aasian maista. Ongelmaksi on koitunut se, että Venäjän jäljellä olevilla öljyn ostajilla ei ole samanlaista kykyä maksaa tuontiöljystä kuin esimerkiksi Euroopan valtioilla on ollut.
Kiristyneessä tilanteessa Venäjä on pyrkinyt tiivistämään yhteistyötä myös Kiinan kanssa. New Republicin mukaan tiivistyvä yhteistyö maiden välillä voi lopulta johtaa Kiinan vaikutusvallan lisääntymiseen Venäjällä.
Venäjän taloustilannetta heikentää myös ruplan heikentynyt kurssi. Pakotteiden vuoksi Venäjän on vaikea löytää myös varaosia kriittiseen infrastruktuuriinsa, sillä länsimaiset yritykset ovat lopettaneet kaupankäynnin venäläisten kanssa eikä Venäjällä ole kykyä tuottaa itse kaikkia tarvittavia varaosia.
Lehti huomauttaa, että pitkällä aikavälillä tilanne johtaa siihen, ettei Venäjän diktaattori Vladimir Putinilla ole varaa hankkia uutta sotilaskalustoa tai palkata Wagner-palkkasotilaita. Tähän saakka Putin on pystynyt rahoittamaan hyökkäyssotaa käyttämällä valtion säästöjä.
New Republic huomauttaa, että nekään eivät kestä ikuisesti: pelkästään Venäjän hyökkäyssodan aikana Venäjän valtion sijoitusrahastot ovat kutistuneet yli viidenneksellä.
– Jokainen pakote, joka pakottaa Putinin nostamaan varoja sijoitusrahastoista, vähentää maan vientituloja tai vaikeuttaa venäläisten saada teknologiaa tai varaosia, on fiksu tapa saada hänen julmuutensa loppumaan, New Republic kirjoittaa.