Venäjä iski rajusti Ukrainan energiaverkkoon, Kiovassa laajoja sähkökatkoja

Sähkönjakelun häiriöt ovat vaikuttaneet myös vesihuoltoon.
Öistä näkymää Kiovassa. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Öistä näkymää Kiovassa. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Öistä näkymää Kiovassa. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Öistä näkymää Kiovassa. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Ukrainan pääkaupunki Kiova ja sitä ympäröivä alue kärsivät laajoista sähkö- ja vesikatkoista Venäjän tiistaina tekemien iskujen seurauksena.

Asiasta kertoo The Kyiv Independent.

Kiovan pormestari Vitali Klitshkon mukaan sähkökatkot johtuvat iskuista alueellisen sähkönjakeluverkon infrastruktuuriin.

Osassa kaupunkia sähköt on jouduttu katkaisemaan. Sähkönjakelun häiriöt ovat vaikuttaneet myös kaupungin vesihuoltoon.

Viranomaiset varoittivat jo aiemmin, että sähkökatkot kaupungin vesihuoltoyhtiön keskeisissä laitoksissa voivat häiritä vedenjakelua laajasti eri puolilla pääkaupunkia.

Viranomaisten mukaan vedenjakelua pyritään palauttamaan mahdollisimman nopeasti. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole kerrottu, milloin tilanne palaa normaaliksi.

Kyiv Independentin mukaan kyseessä oli Venäjän tämän vuoden suurin Ukrainan energiainfrastruktuuriin kohdistunut keskitetty hyökkäys.

Venäjä kohdisti iskuja muun muassa sähköasemiin, sähkönsiirtojärjestelmiin ja voimalaitoksiin eri puolilla Ukrainaa.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä hyökkäsi yön aikana energiantuotanto- ja sähkönjakelulaitoksiin yhdeksällä alueella.

Venäjä aloitti syyskuun lopulla uudelleen Kiovan energiainfrastruktuuriin kohdistuneet laajat hyökkäykset.

Ben Hodgesin mukaan Ukrainan pitkän kantaman täsmäiskut pakottavat Moskovan suojaamaan kriittisiä kohteita valtavalla alueella.
Sotabloggaaja sanoo tunteneensa sodan aikana ainakin sata venäläissotilasta ja nähneensä, kuinka taistelut ovat kuluttaneet miehiä nopeasti.
Venäjän presidentin avustaja Vladimir Medinski tunnetaan samanlaisista historialuennoista kuin esimiehensä.
Mainos