Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo julkistivat puolueen alue- ja kuntavaaliohjelman Helsingissä 6. helmikuuta . LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Vasemmistoliiton ehdotukset ihmetyttävät, ”ihan kuin olisi nousukausi”

Vaaliohjelmassa esitetään lyhyempää työaikaa ja lisää rahaa moniin palveluihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliitto esitteli torstaina alue- ja kuntavaaliohjelmansa. Siinä puolue esittää monien leikkausten perumista ja lisää rahaa useisiin kohteisiin.

Ohjelmassa esimerkiksi ehdotetaan kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden säännöllisen työajan lyhentämistä 30 viikkotuntiin ansiotasoa alentamatta. Vasemmistoliitto haluaa lisäksi ilmaisia aamupaloja koululaisille ja maksuttomia puistoruokailuja kouluikäisille kesälomien aikana.

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on kommentoinut viestipalvelu X:ssä vasemmistoliiton vaaliohjelmaa.

– Ihan kuin olisi nousukausi, Puttonen viittaa vasemmistoliiton ehdotuksiin.

– Vaalit lähestyvät – kaikkea lisää vaikka velkarahalla, kommentoi kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.).

Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty myös vasemmistoliiton vaatimusta kieltää ”voitontavoittelu varhaiskasvatuksessa”.

– Ilman yksityisiä päiväkoteja Suomen varhaiskasvatus romahtaisi välittömästi. Yksityinen kilpailee aina laadulla. Tyytyväisyys yksityisiin päiväkoteihin olikin pääkaupunkiseudulla 9+, kirjoittaa X:ssä Sivistan politiikan ja vaikuttamisen johtaja Heikki Kuutti Uusitalo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)