Tutkijat Mika Kallioinen, Jarkko Keskinen, Kari Teräs ja Kirsi Vainio-Korhonen kirjoittivat teoksen suomalaisen perheyritysten vaiheista. Samalla kirja on Perheyritysten liiton 25-vuotisjuhlateos.
Perheyrityksistä ei ole olemassa yhtä oikeaa määritelmää. Yhden linjauksen mukaan perheyrittäjyys on elämäntapa, jota pyritään siirtämään sukupolvelta toiselle. Etenkin pienemmissä yrityksissä liiketoiminta on mukana jopa lasten arjessa.
Toisaalta perheen ja yrityksen yhteensovittaminen tuottaa väistämättä konflikteja, mutta toimintakykyä parantaa, jos kullakin perheenjäsenellä on yrityksessä selkeä työnkuva.
Perheyrityksen etuina ovat pitkäjänteisyys, vahva perhe- ja sukuidentiteetti ja tahto selviytyä vaikeista ajoista. Haittoina puolestaan ovat rahoitukseen liittyvät haasteet, epäselvä tehtävien jako, nepotismin vaarat sekä perheriidat.
Suomessa perheiden tai sukujen omistamia yrityksiä on kaikilla toimialoilla ja Helsingin pörssissä perheomisteiset yritykset ovat lukumäärältään suurin yhtiömuoto.
Sukupolvenvaihdokset
Perheyritysten keskeisiä piirteitä on ajatus liiketoiminnan jatkuvuudesta. Aiemmin etenkin suuremmissa perheyhtiöissä jälkipolven koulutus ja perehdyttäminen liiketoimintaan saattoi kestää hyvinkin pitkään.
Useimmiten vaihdokset sujuvat hyvin, mutta joskus puuttuu sopiva jatkaja. Vaikka yritys siirtyisi vanhemmilta lapsille, niin yrittäjähenkisyys ei välttämättä periydy. Yrityksen arkea lapsesta saakka seuranneelle jatkajaksi ryhtyminen on voinut tuntua ylivoimaiselta taakalta.
Usean sukupolven ajan toimineissa perheyrityksissä pulmaksi nousee, miten kasvavan omistajajoukon ja sukuhaarojen kanssa toimitaan. Tähän tilanteeseen joutui Helkama 1980-luvulla kahden sukupolven ja kolmen sukuhaaran kanssa. Onnistuneeksi ratkaisuksi löytyi muodostaa neljän itsenäisen yrityksen ryhmä.
Yksi tapa ratkaista omistajapiirin laajenemisen aiheuttamat pulmat on perustaa perheneuvosto. Sillä ei ole juridista asemaa, vaan se täydentää yhtiön virallisia elimiä tiedonkulun ja kanssakäymisen kanavina. Neuvostoilla on tärkeä rooli yrityksen suunnan ja tavoitteiden määrittelyssä.
Aina jatkuvuus ei onnistu, yhtenä syynä voi olla alkuperäisen yrittäjän luopumisen tuska. Monissa tapauksissa sukupolvenvaihdos jäi kuolleeksi kirjaimeksi, kun omistaja ei muodollisen vaihdoksen jälkeen väistynytkään johdosta. Eräässä yhtiössä poika oli johdossa, mutta isällä oli tapana istua työhuoneessa lehteä lukien ja ohjeita jaellen.
Vaihdoksen epäonnistumisen syynä saattoivat olla myös suhdanteet. Useilla eri toimialoilla operoinut Saastamoinen Oy:n kohtaloksi muodostui 1970-luvun öljykriisi. Ongelmaksi muodostui myös yhtiön johdon vastahakoisuus luopua liiketoiminnoista, joita oli rakennettu 1870-luvulta lähtien, mutta ne olivat sittemmin osoittautuneet tappiollisiksi. Saastamoinen joutui lopulta päärahoittajansa Kansallis-Osake-Pankin haltuun vuonna 1977. Yhtymä hajotettiin ja myytiin 1980-luvun alussa.
20 perhettä
Perheyrittäjyys oli 1960- ja 1970-lukujen vasemmistolaisessa ilmapiirissä ahtaalla. Aikakauden symboliksi nousi Kaj Chydeniuksen säveltämä, Petri Revon sanoittama ja Kristiina Halkolan esittämä Laulu 20 perheestä, joka esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1969. Laulun mukaan 20 perheellä oli taloudellista valtaa, joka olisi kuulunut kansalle. Kertosäkeessä luetellaan suurin osa 1960-luvulla vaikuttaneista suomalaisista teollisuussuvuista.
Osa laulussa mainituista suvuista loukkaantuivat, toiset taas sen vuoksi, että heidät oli jätetty sanoituksessa pois. Ilmapiirin epäluuloisuuden tai jopa vihamielisyyden takia perheyritysten omistajat varoivat pitkään kaikenlaista julkisuutta.
Perheyritysten keskinäinen yhteydenpito säilyi aina 1990-luvulle saakka satunnaisena, jopa salamyhkäisenä. Perheyritysten keskeiset toimijat ymmärsivät, että kanssakäymisen tiivistäminen oli välttämätöntä jo pelkästään EU:n ja sitä kautta markkinoiden avautumisen takia. Perheyrityksiä edustavan organisaation konkreettiset askeleet otettiin vuonna 1996 ja neuvottelut johtivat seuraavana vuotena Perheyritysten liiton syntymiseen.
Aluksi pohdittiin, miten työnantajajärjestöt suhtautuisivat uuteen tulokkaaseen. Perheyritysten rooli muotoutui kuitenkin helposti, uusi liitto keskittyi edunvalvonnassaan omistajuuteen, sukupolvenvaihdosten edistämiseen sekä verotuskysymyksiin.
Liiton perustamista helpotti, että suhtautuminen perheyrityksiin oli radikaalisti muuttunut 1990-luvun alun laman myötä. Kriisin aikana perheyritykset pitivät tiukemmin kiinni työvoimastaan kuin muut yhtiöt, tämäkin pyyhki pois aiempia negatiivisia mielikuvia. Vuonna 2000 silloinen SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen totesi Perheyritysten liiton seminaarissa, että omistajuudella oli merkitystä siihen, miten työntekijöitä kohdellaan. Kun työnantajalla on kasvot, hänen kanssaan tehtyihin sopimuksiin ja sanaan voi paremmin luottaa.
Mika Kallioinen, Jarkko Keskinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen: Suomalaisen perheyritys. Kasvollisen omistajuuden historia. 380 sivua. SKS Kirjat.
JARKKO KEMPPI
