Varusmies HS:lle: Valmiina on oltava

Ukrainan puolustustaistelussa upseerioppilas näkee yhtäläisyyksiä talvisotaan.
Ukrainan puolustussodan kerrotaan herättäneen isänmaallisia ajatuksia suomalaisissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Ukrainan puolustussodan kerrotaan herättäneen isänmaallisia ajatuksia suomalaisissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Helsingin Sanomien haastattelema upseerioppilas Walter Törnwall kertoo Ukrainan puolustustaistelun lisänneen hänen motivaatiotaan maanpuolustusta kohtaan.

– Omaa motivaatiotani on lisännyt se, kun näkee, että ukrainalaiset tekevät kaikkensa aika lailla samanlaisilla puolustusvoimilla. Että ne pystyy siihen. Kyllä mekin pystyttäisiin, Törnwall toteaa HS:lle.

Hän havaitsee esimerkkejä samasta myös muissa lähipiiriinsä kuuluvissa ihmisissä.

– Luulen, että Ukrainan tilanteen myötä ne, jotka ovat olleet vähän vähemmän isänmaallisia, ovat alkaneet kääntyä toiseen suuntaan, Törnwall sanoo.

– Mulla on paljon kavereita, jotka ovat miettineet ennen inttiä, että se on aika turhaa – että ehkä voisi mennä sivariin tai hankkia c-paperit. Sodan alkamisen jälkeen he ovat ryhtyneet ajattelemaan asiaa eri tavalla.

Hän näkee Ukrainan puolustustaistelussa yhtäläisyyksiä talvisotaan. Myös sen upseerioppilas uskoo herättävän isänmaallisia tunteita.

– Sota Ukrainassa muistuttaa monella tavalla talvisotaa. Pienempi valtio taistelee isompaa vastaan ja onnistuu torjumaan hyökkäykset ja selviytymään siitä rääkistä. Se ehkä herättää ihmisissä sellaista, että meidän isovanhemmat on kokeneet tuon saman.

– Totta kai meidänkin pitää olla valmiina.

Sotatilanteessa apua odotettaisiin eniten lähialueilta, erityisesti Ruotsilta, Virolta ja Norjalta.
Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Mainos