Varusmies ajoi kioskin ojaan

Kukaan ei loukkaantunut.
Kuvassa sotilaskotiauto vuodelta 2016. / SOTILASKOTILIIITTO
Kuvassa sotilaskotiauto vuodelta 2016. / SOTILASKOTILIIITTO

Karjalan prikaatin varusmiehen kuljettama sotilaskotiauto suistui ojaan Kouvolassa myöhään tiistaina. Asiasta kertoo Karjalan prikaati. Tapaus sattui iltayhdentoista tienoilla Rämäläntiellä. Tilanteen kävivät paikalla tarkastamassa sekä ambulanssi että poliisi.

Sotilaskotiautossa ei ollut muita kuin sitä kuljettanut varusmies, joka ei loukkaantunut. Myöskään kukaan ulkopuolinen ei loukkaantunut. Kuljettaja-varusmies palasi yksikköönsä jo samana iltana. Sotilaskotiauto on viettänyt yön ojassa, mutta siirtyy pois onnettomuuspaikalta keskiviikkoaamuna.

Sotilaskotiauto on liikkuva sotilaskoti, joka palvelee varusmiehiä maastossa. Autosta myydään supistetulla valikoimalla sotilaskodista saatavia tuotteita, kuten kahvia ja munkkeja, sämpylöitä ja virvokkeita. Näitä autoja käytetään harjoituksissa mutta myös erilaisissa tapahtumissa ja edustustehtävissä.

Yleisradio kuvaili joitakin vuosia sitten Kainuun prikaatin uutta sotilaskotiautoa pakettiautoksi, jonka sisätiloihin on rakennettu myyntiauto. Myyntiautossa on myyntiluukku tai vastaava tarjoiluaukko ja sisällä hyllyt ja niissä kiinnitykset tavaroille.

Karjalan prikaatissa vierailee tänään myös tasavallan presidentti Alexander Stubb tarkastuskäynnillä.

Puolustusmenojen riittämättömyys ja huoli turvallisuustilanteesta saivat ministerin jättämään tehtävänsä.
Pohjoismaiden yhteisestä taisteluasusta on löytynyt vakava vika, joka on pysäyttänyt varusteen käytön Norjassa.
Kokoomuksen puolustusvaliokunnan jäsenet vaativat nollatoleranssia naisiin kohdistuvalle häirinnälle Puolustusvoimissa.
Mainos