Varusmiesten johtajavalinnoissa käytettävää psykologista testiä on uudistettu. Heinäkuussa varusmiespalveluksensa aloittaneet saivat ensimmäisinä uuden testin eteensä, kertoo Puolustusvoimat tiedotteessaan.
Peruskoe 2:na (P2) tunnettu testi mittaa muun muassa alokkaiden kognitiivisia kykyjä ja persoonallisuutta. Kokeen tavoitteena on selvittää, onko varusmiehellä edellytyksiä toimia johtajatehtävissä ja vaativissa miehistötason tehtävissä.
Uusi koe perustuu 322 kysymykseen, jotka mittaavat muun muassa vuorovaikutusvalmiuksia ja toimintatapoja.
Aiempi P2-testi perustui ominaisuuksiltaan hyvin perinteisen varusmiesjohtajan tunnistamiseen. Testiä on haluttu kuitenkin päivittää tutkimustiedon pohjalta vastaamaan nykyajan laajentunutta käsitystä johtajuudesta ja taistelukentän vaatimuksista.
– Nykypäivän johtamiskulttuuri varusmiespalveluksessa on kuitenkin kehittynyt merkittävästi perinteisestä käskyvallasta painottamaan enemmän esimerkiksi ihmisten motivoimista ja esimerkillä johtamista, tiedotteessa kerrotaan.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen toimintakykyosaston tutkimusalajohtajan Petteri Simolan mukaan uudistuneen testin avulla kerätty tieto vahvistaa kykyä hyödyntää monipuolisesti erilaista johtajapotentiaalia.
– Modernissa sodankäynnissä tarvitaan erilaisia johtajia, ja tämä moninaisuus on nyt otettu paremmin huomioon, Simola linjaa.
Simolan mukaan uusi testi kertoo myös, mihin muuhun kuin johtajatehtävään henkilö voisi soveltua. Lisäksi testillä voidaan tunnistaa yksilöitä, joilla on kohonnut keskeyttämisriski.