Verkkouutiset

Työntekijät tutkivat vaurioitunutta sähköasemaa Ukrainassa lokakuun lopulla. / LEHTIKUVA / AFP / SERGEI SUPINSKY

Varoitus Ukrainan taloudesta: Valtio on käytännössä konkurssissa

Venäjän tappion lykkääntyminen nostaa tutkijan mukaan jälleenrakentamisen hintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan 25. lokakuuta isännöimä konferenssi, jonka teemana oli kansainvälinen tuki Ukrainan jälleenrakentamiselle, oli amerikkalaistutkija Andrew Michtan mukaan tärkeä ja kauan odotettu.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz kutsui konferenssia ”2000-luvun uudeksi Marshall-suunnitelmaksi” ja vertasi tehtävän laajuutta Euroopan jälleenrakennukseen toisen maailmansodan jälkeen.

Videoyhteyden välityksellä konferenssiin osallistunut presidentti Volodymyr Zelenskyi korosti puheenvuorossaan Venäjän jatkuvia iskuja Ukrainan kriittistä infrastruktuuria vastaan. Osallistuminen jälleenrakentamiseen on hänen mukaansa koko Euroopan yhteinen etu, koska Ukrainalla on keskeinen rooli maanosan turvaamisessa Venäjän uhkaa vastaan.

– Se, että Ukrainan sodanjälkeistä jälleenrakennusta käsittelevä kokous ylipäätään järjestettiin, on myönteinen osoitus siitä, että länsimaat ovat yhä vahvasti sitoutuneita tukemaan Ukrainaa, professori Michta toteaa 1945-verkkolehdessä.

– Tehtävän laajuus on määritelmällisesti liikkuva maali. Muutama kuukausi sitten Ukrainan johto arvioi vahinkojen arvoksi noin 500 miljardia dollaria. Nyt luku on noin 750 miljardia dollaria ja kasvaa edelleen, hän sanoo.

Ukrainalle aiheutuneiden tuhojen mittakaavan ymmärtämiseksi kannattaa hänen mukaansa ottaa huomioon, että Maailmanpankki arvioi syyskuussa jälleenrakennuskustannusten olevan noin 349 miljardia dollaria, kun Ukrainan bruttokansantuote vuonna 2021 oli 200 miljardia dollaria. Sittemmin jälleenrakentamisen kulujen arvioidaan kolminkertaistuneen.

Andrew Michta on George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden laitoksen dekaani ja entinen Yhdysvaltain laivastoakatemian professori.

”Aseavussa ei ole varaa vitkastella”

Huomiota on Michtan mukaan syytä kiinnittää myös inhimillisiin tekijöihin – ei ainoastaan Ukrainan väestön menetyksiin sodan uhreina ja pakolaisuutena, vaan myös köyhyysrajan alapuolella elävän väestön osuuden kymmenkertaistumiseen 2 prosentista yli 20 prosenttiin.

– Maan jälleenrakennustarpeissa on otettava huomioon myös kustannukset, jotka aiheutuvat maan puolustuksen jälleenrakentamisesta ja ylläpitämisestä tasolla, joka estää Venäjää hyökkäämästä uudelleen, Michta painottaa.

– Ukraina on käytännössä konkurssissa oleva valtio. Se voi luottaa yksityisiin investointeihin vain siinä tapauksessa, että sodan päätyttyä siitä joko tulee Naton täysjäsen tai sille tarjotaan riittävän vahvat turvatakuut Naton sateenvarjon alla, hän sanoo.

Ukrainan jälleenrakentamisen todelliset kustannukset ovat hänen mukaansa suoraan yhteydessä siihen, kuinka nopeasti sen joukot pystyvät taistelukentällä sellaiseen strategiseen ratkaisuun, joka pakottaa Venäjän hyväksymään koko maan alueellisen koskemattomuuden.

– Jokainen päivä, jona Ukrainalle ei anneta riittävästi sotilaallista apua, lykkää Venäjän tappion päivää, muistuttaa Michta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)