Venäjän asevoimien ja Wagner-palkkasotilaiden on arvioitu menettäneen kymmeniä tuhansia sotilaita kaatuneina ja haavoittuneina Itä-Ukrainan Bahmutin taisteluissa.
Wagner-ryhmän värväämiä vankeja on käytetty ihmisaalloiksi kutsutuissa rynnäköissä kohti Ukrainan asemia. Venäläisjoukkojen kerrottiin edenneen viikonloppuna Bahmutin itä- ja pohjoisosiin ukrainalaisten vetäydyttyä parempiin puolustusasemiin kaupunkia halkovan joen taakse. Ukraina on onnistunut pitämään kaupunkiin johtavat huoltotiet auki kovasta paineesta huolimatta.
Monet asiantuntijat ovat kehottaneet Ukrainaa vetämään joukkonsa pois Bahmutista, sillä kulutustaistelun katsotaan muuttuneen epäedulliseksi puolustajien kannalta. Uusien yksiköiden syöttäminen taisteluihin voi heikentää Ukrainan kykyä aloittaa uusia vastahyökkäyksiä maaperän kuivuessa myöhemmin keväällä.
Tunnetut sotilasasiantuntijat Michael Kofman ja Rob Lee vierailivat lähellä Bahmutin etulinjaa viime viikolla. Michael Kofmanin mukaan tilanne näytti vaikealta.
– Pulaa tykistöammuksista, yhä hatarampia viestiyhteyksiä ja kulutustaistelua epäedullisessa maastossa – Ukraina ei pysty käyttämään omia vahvuuksiaan tässä taistelussa, Michael Kofman tviittaa.
Hän toteaa tähän mennessä käydyn sinnikkään puolustustaistelun saavuttaneen paljon sotilaallisessa mielessä, sillä Venäjä on joutunut kuluttamaan hyökkäyksiin suuren määrän miesvoimaa ja ammuksia.
Ukrainan kannalta puolustuslinjan ylläpitämisen hyöty on kuitenkin käymässä yhä vähäisemmäksi, sillä voimavaroja tarvittaisiin myöhemmin muualla.
FPRI-ajatuspajan tutkijana toimija Rob Lee arvioi tilanteen heikentyneen Venäjän joukkojen edettyä kaupungin sivustoille.
– Olosuhteet Bahmutin puolustamiseksi eivät ole yhtä hyvät kuin Vuhledarin luona ja muualla. Ukraina tarvitsee niin paljon joukkoja kuin vain mahdollista strategisesti kriittisen tärkeää hyökkäystään varten, Lee sanoo.
I think the tenacious defense of Bakhmut achieved a great deal, expending RU manpower and ammunition. But strategies can reach points of diminishing returns, and given UA is trying to husband resources for an offensive, it could impede the success of a more important operation.
— Michael Kofman (@KofmanMichael) March 5, 2023