Iranin ampumia ohjuksia Jerusalemin yllä 14.6.2025., AFP / LEHTIKUVA / MENAHEM KAHANA

Varoitus laajasta sodasta: Näin Lähi-idän kriisi voi kärjistyä

Israelin ja Iranin konflikti sisältää uhan sen leviämisestä sekä vaikutuksista globaaliin talouteen ja turvallisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin ja Iranin välisillä iskuilla voi olla laajempia vakavia seurauksia. Arviot mahdollisista uhkakuvista vaihtelevat konfliktin leviämisestä sen taloudellisiin vaikutuksiin ja Iranin sisäspolitiikasta laajempaankin turvallisuuusnäkökulmaan, kertoo BBC.

Pelko sodan leviämisestä koskee niin sen mahdollista leviämistä Persianlahden alueen muihin valtioihin kuin myös mahdollista Yhdysvaltojen ajautumista puolustamaan tärkeää liittolaistaan Israelia. Erityisesti pelko Yhdysvaltain liittymisestä sotatoimiin on noussut maan presidentti Donald Trumpin uhatessa julkisissa puheissaan Irania kattavilla toimilla, mikäli maa kohdistaisi iskujaan esimerkiksi Yhdysvaltain Lähi-idässä sijaitseviin sotilastukikohtiin.

Yhdysvaltain osallistuminen kriisiin nostaisi sen mittakaavassa aivan uuteen suuruusluokkaan. Se myös mahdollisesti pitkittäisi kriisiä ja jättäisi lähtemättömän jäljen alueelle, artikkelissa arvioidaan.

Yksi artikkelissa mainituista riskeistä on, että Israel ei yrityksistä huolimatta saisi tuhottua Iranin ydinohjelmaa. Maalla on tallessaan osaaminen ydinaseiden tuottamiseksi, vaikka Israel olisikin tuhonnut maan johtavia alan asinatuntijoita. Iranilla voi artikkelin mukaan olla nyt kiire kehittää ydinohjelmaansa yhä nopeammin.

Maa voi artikkelin mukaan myös ajautua poliittiseen tyhjiöön, mikäli Israelin toivoma regiiminmuutos maassa toteutuisi. Muuttunut tilanne on heikentänyt maan hallintoa, joka antaisi mahdollisuuden kaataa sen nykyinen regiimi. Tilalle ei kuitenkaan olisi tarjolla mitään valmista vaihtoehtoa. Iranin sisällissota olisi sen väestölle ja ympäröiville alueille tuhoisa.

Kriisin kärjistymisellä voi olla mahdollisesti tuhoisia vaikutuksia myös maailmantalouteen, artikkelissa arvioidaan. Jo nyt öljyn hinta on ollut nousussa. Nouseva öljyn hinta puolestaan toisi lisää rahaa Venäjälle, joka saisi kasvatettua sotakassaansa Ukrainaa vastaan, artikkelissa arvioidaan.

Konfliktin tulevat päivät näyttävät mihin suuntaan tilanne on mahdollisesti kehittymässä. YK ja kansainvälinen yhteisö laajalti ovat vedonneet kaikkiin konfliktin vaikutusalueen alla oleviin toimijoihin pidättäytymään konfliktin eskaloimisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)