Asuntojen hoitovastikkeissa on tänä keväänä korotuspaineita. Asuinalue Vantaalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Varaudu korotuksiin – näin paljon hoitovastike voi taloyhtiöissä nousta

Danske Bankin mukaan vastikkeiden muuttaminen kesken vuoden kannattaisi sallia yhtiökokouksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi käynnistyy lähiviikkoina. Danske Bankin mukaan hallitusten ja isännöitsijöiden kannattaisi ottaa aktiivisempi ote taloyhtiöiden talouden seurantaan.

– Perinteisesti Suomessa on totuttu siihen, että vastikkeista päätetään aina yhtiökokouksessa. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että yhtiökokous on paikoin liian raskas ja hidas tapa vastata vastikkeiden muutospaineisiin. Osa taloyhtiöistä on jo antanut hallitukselle valtuuden muuttaa vastikkeita kesken yhtiökokouskauden, sanoo tiedotteessa Danske Bankin taloyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu.

Kun yhtiökokous antaa taloyhtiölle valtuutuksen muuttaa vastikkeita kesken kauden, voi hallitus nostaa tai laskea vastikkeita tarpeen mukaan.

Esimerkiksi osakkailta perittävissä rahoitusvastikkeissa koron lasku voisi näin näkyä nopeammin osakkaan maksamassa erässä. Osakkaille vastikkeen nousu jakautuu useammalle kuukaudelle verrattuna ylimääräisen vastikkeen keräämiseen.

– Hallituksen työtä on aktiivisesti seurata taloyhtiön taloudellista tilannetta yhdessä isännöitsijän kanssa. Aiempina vuosina monessa taloyhtiössä on kenties tuudittauduttu siihen, että vuosittainen yhtiökokous riittää. Todellisuudessa muutokset esimerkiksi energiakuluissa voivat olla yllättävän suuria markkinatilanteen mukaan, jolloin budjetit voivat helposti mennä uusiksi kesken yhtiökokouskauden, Roihu kertoo.

Koti on monen suomalaisen suurin omaisuuserä. Silti taloyhtiöissä kiinnostus osallistua yhtiökokouksiin on yhä matalaa. Jos yhtiökokoukseen ei ole aiemmin osallistunut, on tämä kevät hyvä aika aloittaa.

– Tänä keväänä kannattaa varautua 5–10 prosentin korotuksiin hoitovastikkeissa. Taustalla ovat esimerkiksi nousseet palkkakustannukset ja kylmä talvi. Osa taloyhtiöistä joutuu myös kirimään kiinni takavuosien alijäämiä tänä keväänä. Taloyhtiö voi itse hillitä tulevaisuuden nousupaineita energiaremontein, jotka myös nostavat kiinteistön arvoa.

Osalla taloyhtiöistä talous on nyt tiukalla. Roihu muistuttaa, että taloyhtiön tärkeitä remontteja ei usein kannata lykätä. Lykätyistä korjauksista voi joutua maksamaan kalliin hinnan, jos esimerkiksi putket pitääkin korjata hätätyönä.

– Ennakoiva kunnossapito kasvattaa taloyhtiön arvoa ja estää vahinkoja. Remonttien tekeminen hyvissä ajoin rakentaa myös taloyhtiön osakkaiden talouden ennakoitavuutta ja taloudellista mielenrauhaa, Roihu sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)