Vara-amiraalin mukaan Iran voi uhata tärkeän meriväylän sulkemisella

Arabimaat eivät ole toistaiseksi osallistuneet kauppaliikenteen suojaamiseen riskeistä huolimatta.
Meriliikennettä turvaavaan operaatioon osallistuvan Yhdysvaltain ohjushävittäjän miehistöä Punaisellamerellä. / U.S. Navy / Chris Krucke
Meriliikennettä turvaavaan operaatioon osallistuvan Yhdysvaltain ohjushävittäjän miehistöä Punaisellamerellä. / U.S. Navy / Chris Krucke

Yhdysvallat keräsi viime vuoden lopulla yli 20 valtion koalition kansainvälisen meriliikenteen turvaamiseksi Punaisellamerellä.

Iranin tukemat Jemenin huthikapinalliset ovat tehneet alueella useita ohjus- ja lennokkihyökkäyksiä rahtialuksia vastaan. Huthit ilmoittavat kohdistavansa iskut Israeliin kytköksissä oleviin laivoihin, mutta myös muut kauppa-alukset ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Saudi-Arabian vara-amiraali evp. Hatem Albesher sanoo Drive-medialle, että arabivaltiot eivät ole halunneet osallistua Bahrainia lukuun ottamatta operaatioon meneillään olevan Gazan sodan vuoksi.

Tilanne on kiusallinen Saudi-Arabian kannalta, joka on yrittänyt lopettaa pitkän ja kalliiksi tulleen konfliktin huthien kanssa. YK:n välittämä tulitaukosopimus astui voimaan huhtikuussa 2022. Maa on lisäksi yrittänyt liennyttää suhteitaan Iraniin.

– Riad ja Abu Dhabi eivät ole tällä hetkellä kiinnostuneita koalitiohankkeesta, vaikka Punainenmeri on tärkeä Saudi-Arabian tuonnin kannalta, vara-amiraali sanoo.

Hatem Albesher uskoo arabimaiden valinnan sisältävän suuria riskejä. Iranin johto voi lisätä sen seurauksena vaikutusvaltaansa Bab el Mandebin salmen ja Suezin kanavan välisellä kriittisen tärkeällä meriväylällä.

– Iran voi toimittaa tiedustelutietoja ja uhata salmien sulkemisella, Albesher toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Passiivisuus on erikoista myös Egyptin osalta. Maa omistaa Suezin kanavan ja kerää siitä kulkevalta liikenteeltä lähes kymmenen miljardin euron vuositulot.

– Suezin kanava on ratkaisevan tärkeä merikaupan väylä, joka yhdistää Punaisenmeren Välimereen. Mikä tahansa häiriö tai alueellinen jännite voi uhata Egyptin taloutta, vara-amiraali sanoo.

LUE MYÖS:
”Jemenin huthit ovat vaara koko maailmalle” (VU 1.1.2024)

Kyydissä on hieman yli 160 matkustajaa.
Teheranin öljyvarastoihin iskettiin viikonloppuna.
Yhdysvallat haluaa rikastetun uraanin pois Iranin hallinnolta.
Mainos