Iranin hallintoa vastustava mielenosoitus Iranin suurlähetystön edessä Lontoossa 9. tammikuuta 2026. AFP / LEHTIKUVA / HENRY NICHOLLS

Vallankumouskaarti määrättiin kadulle Iranissa

Iranin hallinto pelkää asevoimissa ja poliisissa tapahtuvia loikkauksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei on määrännyt maan vallankumouskaarti IRGC:n korkeimpaan hälytystilaan.

Iranilaisviranomaisten mukaan maa on nyt korkeammassa valmiustilassa kuin viime vuonna käydyn Israelin ja Iranin välisen sodan aikana.

Hallinto pelkää toista viikkoa jatkuvien mielenosoitusten johtavan sen kaatumiseen. Mielenosoitukset ovat levinneet yli sataan iranilaiskaupunkiin kuluneen kahden viikon aikana.

Torstai-iltana nähtiin tähän mennessä suurin mielenosoitus.

Iranin viranomaiset ovat pidättäneet yli 2 277 ihmistä, joista 166 on alaikäistä. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan 62 ihmistä on kuollut.

Vallankumouskaartin vastuulla on tukahduttaa mielenosoituksia, sillä Khamenenin hallinto pelkää asevoimissa ja poliisissa tapahtuvan loikkauksia. Telegraphin mukaan IRGC etsii poliiseja, jotka ovat kieltäytyneet ampumasta mielenosoittajia.

– Hän (Khamenei) on tiiviimmässä yhteydessä vallankumouskaartiin kuin armeijaan tai poliisiin, koska hän uskoo, että IRGC:n parissa loikkauksen riski on lähes olematon, kun taas muut ovat loikanneet aiemmin. Hän on asettanut kohtalonsa IRGC:n käsiin, nimettömänä pysyttelevä iranilaisviranomainen kommentoi lehdelle.

Norjassa toimivan, Iranin ja Kurdistanin ihmisoikeusloukkauksia seuraavan, ihmisoikeusjärjestö Hengawin mukaan hallinto on pidättänyt useita poliisin ja armeijan jäseniä, jotka ovat kieltäytyneet noudattamasta käskyjä ampua protestoijia.

Hallinto on katkaissut internet-yhteyden ja puhelinyhteyksiä ympäri maata.

Khamenei piti perjantaina puheen, jossa hän muun muassa varoitti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpia puuttumasta maan sisäisiin asioihin.

Trump vihjasi perjantaina, että Khamenei saattaisi pyrkiä pakenemaan maasta. Samaan aikaan on raportoitu, että Iranissa on keskusteltu ajatollahin syrjäyttämisestä hallinnon pelastamiseksi. Iranin viranomaiset ovat kieltäneet, että Khameneilla olisi aikomuksia paeta maasta.

Aiemmin Trump on uhannut Iranin hallintoa vastatoimilla, mikäli se jatkaa väkivaltaisuuksia mielenosoittajia kohtaan.

Perjantai-iltana Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer julkaisi lausunnon yhdessä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin sekä Saksan liittokansleri Friedrich Merzin kanssa. Yhteisessä lausunnossaaan he tuomitsivat siviilien tappamisen Iranissa.

– Iranin viranomaisilla on vastuu suojella omaa väestöään, ja niiden on turvattava sananvapaus sekä oikeus rauhanomaiseen kokoontumiseen ilman pelkoa vastatoimista, lausunnossa todetaan.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)