Tapahtumat Iranin sodassa viittaavat siihen, että vaikka Yhdysvalloilla on valtava tiedustelun ylivoima, on tiedusteluviranomaisilla vain vähän vaikutusvaltaa Valkoisen talon päätöksenteossa. Näin kirjoittavat brittiläisen Rusi-ajatushautomon artikkelissa Rusin sotatieteiden osaston johtaja Matthew Savill sekä Nottinghamin yliopiston apulaisprofessori Dan Lomas.
Kun Iranin sodassa on meneillään hengähdystauko tulitauon muodossa, on ehditty pohtia Yhdysvaltain ja Israelin alkuvaiheen ”päänkatkaisuiskua”, joka kohdistui Iranin johtoon. Hyökkäyksessä surmattiin Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei ja noin 40 korkeaa virkamiestä.
Seuranneet massiiviset ilmaiskut, sekä amerikkalaisten uskalias operaatio alas ammutun lentokoneen miehistön pelastamiseksi perustuivat elintärkeään tiedustelutietoon. Kuten myös viime kesän 12 päivän sota osoitti, Yhdysvallat ja Israel ovat kyenneet keräämään valtavan määrän tietoa ihmis- ja teknisistä lähteistä.
Epic Furyn alkuvaihe osoittaa, mitä tiedustelu voi parhaimmillaan tehdä sotilasoperaatioiden tukemisessa. Tulokset voivat olla huomattavia. Iranin sota muistuttaa kuitenkin myös toisesta asiasta: tiedustelulla voi olla hyvin rajallinen vaikutus päätöksentekoon.
Tiedustelun taktinen ja operatiivinen käyttö kohteiden valinnassa – olivatpa iskut kuinka näyttäviä tai kohteiden määrät kuinka suuria tahansa – ei voi peittää sitä, ettei tiedustelutietoa näytetä käytetyn korkeimman tason päätöksenteossa, Lomas ja Savill kirjoittavat.
Teoriassa tiedustelun yksi tärkeimmistä tehtävistä on vaikuttaa politiikkaan. Salaisen tiedon keräämiseen, analysointiin ja jakamiseen käytetään miljardeja. Tiedustelun pitäisi tarjota, kuten Yhdysvaltojen entinen tiedusteluvirkailija Jennifer Sims asian ilmaisi, ”päätöksentekoetua”.
– Paljon kehuttu ”tiedustelusykli” alkaa ja päättyy päätöksentekijöihin, kirjoittajat toteavat.
Mutta päättäjillä on omat mieltymyksensä tietolähteiden suhteen. Tiedustelu harvoin toimii tiedollisessa tyhjiössä.
– Sisäpolitiikka, kansainväliset kumppanuudet, päivittäinen uutiskierto tai pelkkä vaisto voivat olla ratkaisevampia. Kun tähän lisätään Trumpin hallinnon omalaatuisuus, ongelma on valmis.
CIA:n varoitukset
Vain viikkoja ennen iskujen alkamista CIA tiettävästi arvioi, että Ali Khamenein tilalle voisi nousta ”kovan linjan hahmoja”, erityisesti Iranin vallankumouskaartista. Kyse oli toisaalta vain yhdestä mahdollisesta skenaariosta.
Kun Israel esitteli vaihtoehtojaan hallinnon kaatamiseksi, amerikkalaiset tiedusteluviranomaiset pitivät niitä todellisuudesta irtautuneina. CIA:n johtajan John Ratcliffen väitetään kuvailleen suunnitelmia ”farssiksi”.
Donald Trumpin hallinto syyllistyi, niin kuin monet hallinnot ennen sitä, optimismiharhaan. Venezuelan Nicolás Maduron suhteellisen veretön vangitseminen paisutti Trumpin odotuksia siitä, mitä Iranissa voisi tapahtua.
Valkoinen talo luotti johtajien eliminoinnin johtavan nopeaan voittoon, kun taas tiedusteluviranomaiset olivat pessimistisempiä. Vuotaneiden tietojen mukaan raportit antoivat johdonmukaisen kuvan siitä, ettei Iranin hallinto ole vaarassa ja että se ”säilyttää kontrollin Iranin kansasta”.
Nämä arviot näyttävät tätä kirjoitettaessa pitävän paikkansa. Joidenkin analyytikoiden mukaan Iranin hallinto on saattanut jopa vahvistua.
Puolustusministeri Pete Hegsethin kommentit Iranin valmiudesta sulkea strategisesti tärkeä Hormuzinsalmi ovat toinen esimerkki siitä, että tiedustelulla näyttää olleen vähäinen vaikutus tai se on sivuutettu kokonaan.
– Teimme suunnitelmia sitä varten. Tunnistimme riskin, Hegseth sanoi viime kuussa.
Savillin ja Lomasin mukaan on totta, että hallinto oli pohtinut riskiä. Yhdysvaltain sotilassuunnittelu on vuosikymmenet valmistautunut juuri tällaiseen tilanteeseen.
Jos yhdysvaltalaismedian raportointi pitää paikkansa, poliittinen johto päätti kuitenkin vähätellä arvioita uskoen, että ”shokki ja kauhu” riittäisivät, samalla kun vaikutuksia aliarvioitiin.
Nyt amerikkalaisarvioiden mukaan Iranilla on yhä käytössään jopa 70 prosenttia liikkuvista ohjusten laukaisualustoistaan, ja se on palauttamassa toimintakykyä aiemmin iskujen kohteeksi joutuneisiin paikkoihin.
Samoin vaikutti todennäköiseltä, että Iranin kokema eksistentiaalinen uhka johtaisi hyökkäyksiin muitakin kuin Yhdysvaltojen ja Israelin kohteita vastaan. Silti Trump sanoi, että Iranin iskut Persianlahden valtioita vastaan ja mittakaava tulivat yllätyksenä. Tämän väitteen tiedusteluvuodot kumosivat muutamassa päivässä.
Virheelliset oletukset
Trumpin hallinnon päätös aloittaa operaatiot näyttääkin perustuneen virheellisiin oletuksiin, kirjoittavat Savill ja Lomas.
Arkaluontoisten tiedusteluraporttien vuodot, jotka tosin ovat Yhdysvaltain tiedusteluyhteisössä tavallisia, viittaavat siihen, että monet viranomaiset jätettiin ulkopuolelle ja he turhautuivat tilanteeseen.
Trumpin entinen neuvonantaja Fiona Hill sanoi hiljattain, että Trumpin epäluulo tiedustelua kohtaan johtuu siitä, ettei hän luota ”kehenkään, joka ei ole hänelle henkilökohtaisesti lojaali”.
– Todellisuus lienee yksinkertaisempi. Presidentti, joka nojasi pieneen kansallisen turvallisuuden sisäpiiriin, lankesi samaan ansaan kuin monet ennen häntä: hän seurasi impulsiivisesti omaa vaistoaan, Savill ja Lomas arvioivat.
Tiedusteluviranomaiset jäivät ulkopuolisiksi tarkkailijoiksi, kun Trump uskoi voivansa hyödyntää hetkellisen tilaisuuden ja viedä sodan voitokkaasti läpi.
Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön korkea-arvoisten jäsenten todistus kongressissa 18. maaliskuuta korosti haasteita, joita tiedustelutiedon tarjoamisessa nykyhallinnolle on. Presidentin suoraa haastamista pyrittiin välttämään, mutta samalla antamaan kuvaa arvioista, jotka Trump oli saanut ennen operaation aloittamista.
Vaikutukset näkyvät paitsi sodan aloittamispäätöksessä myös sodan aikana tehdyissä ratkaisuissa.
Hallinto, joka olisi odottanut Iranin merkittävää alueellista vastaiskua, olisi todennäköisesti sijoittanut Persianlahden yhteistyöneuvoston maihin enemmän puolustusjärjestelmiä jo ennen operaation alkua, esimerkiksi THAAD-torjuntaohjuksia.
Hallinto, joka olisi odottanut ongelmia Hormuzinsalmessa, olisi priorisoinut vallankumouskaartin pienet hyökkäysveneet Iranin laivaston perinteisten sota-alusten sijaan.
– Ja se ei varmasti olisi samaan aikaan vieraannuttanut eurooppalaisia liittolaisiaan ja toisaalta painostanut ja houkutellut niitä auttamaan merellisten uhkien torjunnassa, joiden väitettiin olleen täysin ennakoituja, Rusin analyysi toteaa.
Suuntaus näyttää jatkuvan
Tämä on vain viimeisin luku Trumpin myrskyisässä suhteessa Yhdysvaltain tiedusteluyhteisöön.
– Vaikka Trumpin vaihtoehtoinen todellisuus Venäjästä on hyvin dokumentoitu, hallinto on selvästi ollut törmäyskurssilla tiedustelun kanssa myös Iranin kohdalla.
Viranomaiset ovat myös kyseenalaistaneet hallinnon väitteet siitä, että Iran olisi ollut aivan ydinasekyvyn kynnyksellä. Kun asiaa kysyttiin julkisessa kuulemisessa, vastauksia jälleen välteltiin.
Yhdysvaltain järjestelmän toiminnan kangertelu näkyy myös raporteissa, joissa kansallisen tiedustelun johtaja Tulsi Gabbard loistaa poissaolollaan. Tutkijoiden mukaan tämä oletettavasti johtuu mielipide-eroista. Gabbard on viime viikkoina myös jatkanut ensimmäiseen Trumpin kauteen liittyvien salaliittoteorioiden ajamista, luultavasti siksi, että häneen liitetty erottamisen uhka väistyisi.
Ja vaikka CIA:n johtaja on ollut mukana, hänen neuvojaan, jos niitä on annettu, ei vaikuteta kuunnellun ennen Iranin sotaa. Trumpin viimeaikainen ylistys CIA:lle on kohdistunut viraston peitetoimintakykyyn, ei analyysiin.
– On totta, että Israelilla ja Yhdysvalloilla on eräänlainen tiedustelullinen ylivoima kilpailijoihinsa nähden. Mutta tiedustelu antaa päätöksentekoetua vain silloin, kun päättäjät käyttävät sitä viisaasti. Vaikka päättäjät hyödyntävät usein muitakin tietolähteitä, tiedustelu muodostaa osan laajemmasta informaatioympäristöstä, tutkijat summaavat.
Lähi-idän tapahtumat sekä jatkuvat vuodot Yhdysvaltain sisäpiiristä korostavat heidän mukaansa sitä, kuinka vähäinen vaikutus tiedustelulla on Yhdysvaltain politiikkaan.
– Tämä suuntaus näyttää jatkuvan, ja pitkällä aikavälillä Yhdysvaltain kansallinen turvallisuus kärsii siitä.