Ukrainan asevoimat on toteuttanut viimeisen viikon aikana onnistuneita paikallisia vastahyökkäyksiä Bahmutin kaupungin lähialueella.
Ainakin kahden venäläiskomppanian ja Wagner-palkkasotilaiden iskuryhmän kerrottiin tuhoutuneen taisteluissa. Tapauksesta kertoi myös Wagner-johtaja Jevgeni Prigozhin, joka on jatkanut Venäjän asevoimien johdon voimakasta arvostelua. Prigozhin väitti sivustojaan suojaavien venäläisyksiköiden tilanteen heikentyneen huomattavasti.
Venäläisjoukkoja avustava vapaaehtoinen Anastasija Kashekova kertoo keskustelleensa sekä Wagner-palkkasotilaiden että aiemmista asemistaan vetäytyneen 72. prikaatin sotilaiden kanssa. Hänen mukaansa suurin ongelma on venäläisjoukkojen välisen koordinaation ja viestinnän puute.
– Kaikki katsovat vain ympärilleen ja olettavat tilanteen olevan kaikkialla samanlainen. Ja kaikki uskovat olevansa ainoita sankarillisia taistelijoita, ja että muut sotilaat vain vahtivat maissipeltoja, Kashekova kirjoittaa Telegram-julkaisussaan.
Aktivistin mukaan Wagner-joukot olivat vetäytyneet aiemmin sivustalta edetäkseen rintaman muussa osassa. Tieto ei välittynyt 72. prikaatille, joka oli sijoittanut alueelle vain tykistöä, mutta ei rynnäkköjoukkoja. Ukraina onnistui iskemään heikkoon kohtaan.
Venäläisyksikön komentaja siirtyi yöllisen taistelun aikana panssariajoneuvolla läpimurtokohtaan.
– Taistelut olivat kiivaita. Tappioita tuli sekä Wagnerille että 72. prikaatille. Ja sen seurauksena ukrainalaiset pääsivät etenemään kolme kilometriä, Anastasija Kashekova sanoo.
Vapaaehtoinen kertoo havainneensa sotilaiden välillä valtavan määrän riitoja ja muita jännitteitä. Tappion kärsineestä 72. prikaatista viitattiin puolustusministeriön määräykseen, jonka mukaan Wagnerin kanssa ei saa tehdä yhteistyötä.
Kashekovan mukaan sotilaat eivät usein edes tiedä, mitkä yksiköt on sijoitettu niiden sivustoille tai taakse. Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” joukkojen tilannetta kuvaillaan yhtä kaoottiseksi.
– Ei ole mitään tahoa, jota kaikki kunnioittaisivat. Se olisi hyvin tarpeen, sillä etulinjassa on valtava määrä väkeä, eivätkä he tule toimeen keskenään. Rintamalla vallitsee täydellinen epäjärjestys, ja vihollinen pystyy hyödyntämään tätä, Kashekova tuskailee.





