S-400-ohjuspatteri harjoituksessa. / mil.ru

Uutta tukea Moskovasta, Iran kokeili S-400-ohjuksia

Ilmatorjuntajärjestelmä pystyy tuhoamaan kohteita satojen kilometrien päästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin kerrotaan kokeilleen harjoituksessa ensi kertaa venäläistä S-400-ilmatorjuntajärjestelmää. Kyseessä on maailman moderneimpiin lukeutuva asejärjestelmä, joka pystyy havaitsemaan ja tuhoamaan lentokoneita ja ohjuksia satojen kilometrien päästä.

Venäjän toimittamaa S-400 Triumf -patteria testattiin ammunnoissa 26. heinäkuuta noin 440 kilometriä pääkaupunki Teheranin eteläpuolella sijaitsevan Isfahanin lähellä.

Asiantuntijoiden mukaan järjestelmän käyttöönotto vahvistaisi tuntuvasti Iranin ilmapuolustuskykyä, joka tuhottiin lähes kokonaan Israelin ilmaiskuissa. Iran menetti jo viime vuoden puolella Venäjän S-300-ilmatorjuntajärjestelmänsä, jotka olivat tuolloin sen ilmapuolustuksen vahvin osa. Israel ei kärsinyt ilmaoperaatioissaan minkäänlaisia tappioita.

S-300-järjestelmien tuhoa pidettiin erittäin nolona takaiskuna Moskovan aseviennille. Venäläisvalmisteiset ilmapuolustusjärjestelmät ovat käytössä Kiinan ja Valko-Venäjän ohella muun muassa Intiassa, Vietnamissa ja Algeriassa.

Army Recognition -sivuston mukaan harjoituksessa oli mukana kokonainen S-400-patteri, joka koostuu 91N6E- ja 92N6E-tutkista, johtoyksiköstä ja useista 5P85TE2-ohjuslaveteista.

Iranin hallinto ei ole ilmoittanut testistä virallisesti, mutta harjoitusalueella havaittiin lisääntynyttä radiotoimintaa ja ajoneuvoliikennettä. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun S-400-asejärjestelmä on aktivoitu Iranin rajojen sisällä. Venäjän uskotaan toimittaneen sen komponentteja Il-76-kuljetuskoneilla.

Iranin vallankumouskaarti vähätteli aiemmin ulkomaisen ilmapuolustuskaluston tarvetta ja hehkutti paikallisesti valmistettuja Bavar-373- ja Khordad 15 -järjestelmiä. Israelin massiiviset iskut kuitenkin osoittivat Iranin ilmapuolustuksen olleen täysin voimaton arkkivihollistaan vastaan.

LUE MYÖS:
Israelin isku romutti Venäjän aseteollisuuden maineen (VU 1.11.2024)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)