Nord Stream -kaasuputkien luona tapahtui syyskuussa 2022 neljä räjähdystä, joiden aiheuttamat tuhot tekivät kolmesta putkesta käyttökelvottomia. Epäilty sabotaasi tapahtui vain vuorokautta ennen Puolan ja Norjan välisen uuden kaasuputken avaamista.
Laajasta tutkinnasta huolimatta tapauksen taustat ovat edelleen suurelta osin hämärän peitossa. Kremlin on arveltu olleen sabotaasin taustalla, sillä räjähdyspaikkojen lähellä liikkui pienoissukellusveneellä varustettuja Venäjän aluksia juuri ennen iskuja.
Yksi tutkinnan kohteena oleva henkilö on saksalaismedian mukaan ollut mukana järjestämässä vuoden 2014 Krimin kansanäänestystä ja tukenut näkyvästi Venäjä-mielistä politiikkaa.
Tutkivan journalistin James Reedin johtama ryhmä on julkaissut tapauksesta lisätietoja. Ne pohjautuvat Ukrainan poliisin tutkintaan Rustem A. -nimisestä henkilöstä, jota epäillään maanpetoksesta ja yhteyksistä Venäjään. Poliisi löysi Kiovassa 8. marraskuuta 2022 suoritetussa etsinnässä kassakaapin, jossa oli yli 330 000 euroa käteistä ja työkaluja ukrainalaisten passien ja virallisten asiakirjojen väärentämiseksi. Kyseinen osoite oli rekisteröity yritykselle.
Etsintä tehtiin osana laajaa rikostutkintaa, joka keskittyi vallankaappausta suunnitelleeseen ryhmään. Henkilöiden epäillään olleen osa Kremlin suunnitelmaa nukkehallinnon asettamiseksi helmikuussa 2022 aloitetun hyökkäyksen jälkeen.
Nord Stream -tutkinnassa on selvitetty yksityisen Andromeda-veneen mahdollista roolia sabotaasissa. Osalla sen vuokranneista henkilöistä oli Ukrainan passi. Eräs heistä liikkui saksalaisen N-TV-kanavan mukaan vapaasti Venäjällä kuluvan kesän aikana. Tämä tuskin olisi mahdollista, jos hän olisi osallistunut Kremlille tärkeän kaasuputken vaurioittamiseen.
Rustem A.:n väitetään vuokranneen Andromedan tai ainakin tarjonneen tälle rahoituksen. Hänen kassakaapistaan löytyi ukrainalaisten oikeusasiakirjojen mukaan tietoja useista eri yrityksistä, yhteydenpidosta Venäjälle ja kopioita kaksoiskansalaisten passeista.
Saksalaismediassa kerrottiin vain osa tapauksesta
Ukrainan poliisi sai lopulta haluamansa etsintäluvat ja löysi niiden avulla valtavan määrän todistusaineistoa. James Reedin mukaan asia selviää tuomioistuinten julkisista asiakirjoista.
Tutkijoiden mukaan vuosien 2021 ja 2022 välillä yli 47 miljoonaa euroa kanavoitiin Ukrainassa sijaitsevista yhtiöistä Venäjälle. Niiden epäillään liittyneen pyrkimykseen kaataa maan hallitus. Erään henkilön epäillään auttaneen Venäjän armeija korjaamaan ja rakentamaan hävittäjäkoneita Moldovassa sijaitsevien tehtaiden ja ukrainalaisten kulissiyhtiöiden kautta.
Die Zeit -lehti viittasi artikkelissaan samaan mieheen, mutta hänen vihjattiin virheellisesti toimineen Ukrainan asevoimien puolesta. Saksalaismediassa jätettiin syystä tai toisesta huomiotta, että henkilön epäiltiin osallistuneen laittomiin salahankkeisiin Ukrainan hallituksen kaatamiseksi Venäjän rahoituksella.
James Reed huomauttaa, että Andromeda vuokrattiin väärennetyillä passeilla, joista yhdessä oli käytetty ukrainalaisen sotilaan kuvaa. Hänen haastattelemansa ukrainalainen lakiasiantuntija toteaa, että monia Ukrainan passilla varustettuja henkilöitä oli sijoitettu asemiin ennen Venäjän hyökkäystä.
Tutkijaryhmän mukaan on mahdollista, että Kiovassa tehdyn etsinnän yhteydessä löytyneet tiedot voivat ratkaista Nord Streamin mysteerin. Ukrainan hallitus ei ole toistaiseksi kommentoinut meneillään olevaa tutkintaa. Osaa Rustem A.:lta takavarikoiduista esineistä ei ole palautettu tuomarin päätöksen nojalla, joten niiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan.
– On hyvin epätodennäköistä, että näistä rikoksista epäilty henkilö olisi työskennellyt Ukrainan asevoimille, tai että hänellä olisi ollut mitään yhteyttä maan hallitukseen, James Reed kirjoittaa.
LUE MYÖS:
Uusia tietoja Nord Stream-tutkinnassa: Ukrainalaiseksi luultu nainen onkin venäläinen (VU 1.8.2023)
Venäjän aluksia Nord Streamin räjähdyspaikoilla juuri ennen iskuja – Tanskan partiovene kuvasi (VU 20.4.2023)
They got the warrants and gathered an enormous amount of evidence. At one location they found a suspect had ties to a scheme that was building and repairing military aircrafts to send to Russia that would then be used inside Ukraine. 7/12 pic.twitter.com/1PpQbSouKR
— James Reed (@jreedipictures) October 6, 2023