Eduskuntapuolueet ovat keskiviikkona käyneet parlamentaarisen keskustelun EU:n uusista finanssipoliittisista säännöistä.
Keskustelu käytiin pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) kutsusta.
Taustalla on se, että EU:n päättämät finanssipoliittiset säännöt pitää tuoda kansalliseen lainsäädäntöön.
– Ne tulevat kehystämän tulevia hallituksia. Tavoitteena on velkaantumisen jarruttaminen ja talouden tervehdyttäminen eli kyse on velkajarrusta, Orpo totesi tiedotustilaisuudessa.
Aiheeseen liittyvä lainsäädäntö lähtee pääministerin mukaan lausuntokierrokselle lähiaikoina. Hallituksen on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle syksyllä.
Orpon mukaan keskustelu käytiin hyvässä ja rakentavassa hengessä.
– Puolueilla on yhteinen käsitys, että haluamme turvata ja säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan. Uskon, että kaikki puolueet jakavat suuren huolen, että julkinen talous on vaarallisesti velkaantunut ja tilanne täytyy saada taittumaan. Kyykky on syvä, pääministeri kuvaili.
Samaan aikaan Orpo muistutti, että puolueiden välillä on suuria eroja siitä, millä keinoilla julkisen talouden kestävälle tavoiteuralle pääsyä tavoitellaan.
EU:n uudistettujen finanssipoliittisten sääntöjen päätavoite on velan alentaminen.
Riippumaton arvioitsija antaa ennen tulevia eduskuntavaaleja nettomenouran eli kehyksen. Puolueet käyvät tasapainostusuralle pääsystä poliittista keskustelua.
Hallitusneuvotteluissa hallitusohjelma pitää laatia siten, että se toteuttaa menouraa.
Riippumaton arvioitsija ja EU-komissio arvioivat onnistumista.
Valtiovarainministeri Purran mukaan riippumattomana arvioitsijana toimii talouspolitiikan arviointineuvosto, joka siis jo hallitusohjelmavaiheessa arvioisi, että ehdotetut tavoitteet ja toimet ovat riittävät julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta.
Tavoitteena on saada puolueilta laaja, parlamentaarinen yli vaalikauden kestävä sitoumus julkisen talouden hoitamisesta kestävälle uralle.