Verkkouutiset

Voimalinjoja Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Uusi ennätys – sähkön hinta tänään jälleen miinuksella

Suomessa on tuotettu tänään enemmän sähköä kuin kulutettu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pörssisähkön hinta on laskenut tänään ennätyksellisen alas. Nord Poolin datan perusteella pörssisähkön hinta on tänään -3,15 euroa megawattitunnilta.

Sähkön hinta määräytyy sähköpörssissä päivän kysynnän ja tarjonnan mukaan. Pohjoismaiden Nord Pool -sähköpörssissä sähköntuottajat välittävät sähköä käyttäjille.

Pörssisähkön hinta tippui miinukselle jo kerran aiemmin tällä viikolla, kun keskiviikkona hinta oli -0,01 euroa megawattitunnilta. Muina päivinä keskihinnat ovat tällä viikolla vaihdelleet noin yhden ja kahdenkymmenen välillä.

Jos vertaa hintaa viime vuoden vastaavaan aikaan, pudotus on melkoinen.

Viime vuonna 28. toukokuuta pörssisähkön megawattituntihinta oli 114,82 euroa. Korkeimmillaan vuoden 2022 toukokuussa hinta kävi lähes 250 eurossa.

Pörssisähkön hinta ei ole kuluvan viikon lisäksi koskaan muulloin ollut negatiivinen vuoden sisällä. Koko viime vuoden keskiarvo sähkön hinnasta oli 154,04 euroa megawattitunnilta.

Fingridin reaaliaikaisen suomalaisen sähkön tuotannon seurannan mukaan Suomessa on tänään tuotettu jonkin verran enemmän sähköä kuin kulutettu. Osa sähköstä viedään ulkomaille ja Suomi myös tuo itse sähköä, joten hintoihin vaikuttavaa myös ulkomailla tuotettu sähkö ja sen kulutus.

Tavallinen sähkön käyttäjä on sekä sähköverkkoyhtiön että sähkönmyyntiyhtiön asiakas. Myyntiyhtiöitä voi vertailla ja kilpailuttaa.

Mikäli kuluttajalta löytyy sähköyhtiön kanssa tehty pörssisähkösopimus, näkyvät sähkön negatiiviset hinnat heti omassa sähkölaskussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)