Uutissuomalaisen teettämän gallupin mukaan 55 prosenttia suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot, 36 prosenttia ei hyväksy ja yhdeksän prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.
Ammattiliitot ovat vastustaneet poliittisilla lakoillaan hallituksen esittämiä työelämäuudistuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia.
– Yllättävää on se, että lakkoilun määrä ei ole vähentänyt sen kannatusta, ammattiyhdistysliikkeen historiaan perehtynyt Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm sanoo.
Nuoremmat vastaajat suhtautuvat lakkoiluun iäkkäitä myönteisemmin. Alle 30-vuotiaista 72 prosenttia hyväksyy lakot, kun taas yli 60-vuotiaista noin puolet vastustaa lakkoilua.
Turun yliopiston poliittisen historian yliopisto-opettajan Ilkka Kärrylän mukaan ikäryhmien välisiä eroja voi selittää se, että työelämään liittyvät uudistukset eivät enää vaikuta eläkeläisten arkeen, vaan ne koskevat ensisijaisesti työikäisiä.
Naiset hyväksyvät poliittiset lakot miehiä useammin. Naisista 61 prosenttia mutta miehistä vain 44 prosenttia hyväksyy lakkoilun.
– Naisvaltaiset ammattiliitot ovat julkisella sektorilla. Liitot kokevat, että palkkamalli tarkoittaa sitä, että ne eivät sen myötä pysty korjaamaan palkkaeroja, Bergholm arvioi Uutissuomalaiselle.
Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista 13.–20. helmikuuta. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.