Tänä vuonna entistä useampi nuori on hakenut siviilipalvelukseen. Siviilipalvelusvelvolliseksi hyväksyttyjä oli marraskuun alussa liki 1 900, kun heitä vuosi sitten oli samaan aikaan hieman vajaat 1 600 ja kaksi vuotta sitten noin 1 700.
Kuluvan vuoden loppuun mennessä siviilipalvelusvelvollisten määrä kasvaa yli 2 300:aan, arvioi Siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen.
Se on reilut kymmenen prosenttia enemmän kuin kahtena aiempana vuonna.
– Selvästi poikkeava kuukausi oli viime maaliskuu, jolloin siviilipalvelukseen haki 255 nuorta. Yleensä maaliskuun määrä on jäänyt alle 200:n, Siviilipalveluskeskusta johtava Reijonen sanoo Uutissuomalaiselle.
Pääsyy kasvuun lienee Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka tapahtui helmikuun lopulla.





